Vuosi lähenee loppuaan ja olisi aika tehdä jonkinlaista välitilinpäätöstä. Kun katselee meidän blogin kuvia, ei voi muuta kuin todeta miten etuoikeutetuksi itsensä saa tuntea kun pääsee tekemään tällaista työtä. Kivassa työssä on omat riskinsä, ei hoksaa pitää rajoistaan kiinni ja välillä on ihan liikaa lautasella. Onneksi on tutut työkaverit, joiden kanssa "elämä tasaa"-asenne toimii. Saa olla sellainen varis kuin juuri sillä hetkellä tuntee olevansa.
Meidän työssä parhaita puolia ovat ihmiset, luonnollista näin humanistin näkökulmasta. Ihmiset, uudet ja vanhat tutut, sekä tietysti meidän "asiakkaat" ja kaikki se elämyksellisyys mitä hylkyihin ja kulttuuriympäristöön ylipäänsä liittyy.
Välillä tuntuu ettei meidän aikamme osaa arvostaa kulttuuriperintöä, ei osaa voimaantua sen äärellä ja tuntea omia juuriaan. Tämä on tietysti iso haaste meille, jotka yritämme tuoda erilaista näkökulmaa arkeen, tavoittelemme hyvää ja arvokasta ihmiselämää ihan kaikille.
Kuluvan vuoden aikana olen arkisen aherruksen ohella kuunnellut yliopistolla esitelmiä mm. maailman historiasta, myötätunnosta, myötäinnosta ja shamanismista. Olen lukenut monenlaista self-help-kirjallisuutta ja tullut sellaiseen tulokseen, että tärkeintä olisi opetella tuntemaan itsensä ensin. Saada omat vaikuttimet näkyviksi, ymmärtää itsensä osana kokonaisuutta ja hyväksyä ihmisenä olemisen perustarpeet. Sille pohjalle voi ryhtyä rakentamaan onnellisuutta, joka säteilee hyvällä tavalla myös muille.
Juututaan mutaan, valvotaan kesäöitä, halataan kavereita, sanotaan niitä pieniä tarpeellisia sanoja aina kuin mahdollista. Katsotaan silmiin ja muistetaan hengittää. Niin, muistetaan hengittää vatsanpohjaan asti. Muuta ei oikeastaan tarvitse osatakkaan, näin aluksi <3
 |
| Kohtasimme nämä vareksen poikaset Kokkolan reissulla napottamasta Halkokarin taistelun muistomerkin päältä. Tuolla hetkellä niihin oli helppo samaistua, odottelivat tuulen tyyntymistä, niin kuin mekin. |
