Paikallinen asukas Mika Sarimo oli löytänyt kotirannastaan omituisen puukappaleen. Tarkastellessaan tätä veden pyöristämää kummajaista tyttärensä Olivian kanssa, oli yhteinen tulkinta ollut "lintuveistos". Tästä havainnosta ilahtuneena viimeisemmäksi historiaa opiskellut tuleva kutosluokkalainen muisti muinaiset veneet ja hirvenpäät. Mika-isä innostui tutkailemaan ranta-aluetta lisää ja kahluusaappailla rantavesistä löytyikin useampia veneen osia.
Tässä vaiheessa löytöilmoitusta vietiin eteenpäin Museovirastoon, josta se sähköpostilla ohjautui myös omaan postilaatikkooni. Olimme ohittamassa Barösundia paluumatkalla Jussaröstä, kun muistin kyseisen viestin. Elämä on opettanut "vie mennessäs ja tuo tullessas" -asenteen, joten oli pelkästään loogista käydä ohikulkiessa katsomassa paikan päällä miltä löytö vaikuttaa. Muutaman mutkan jälkeen olimmekin Mikan ja Jessen kanssa Verkvikenin pohjukassa ottamassa kuvia löydetyistä osista. Todellakin, Mika oli löytänyt hylyn kappaleita laitalankuista pohjan Y-muotoisiin kaariin, jotka olivat hioutuneita pitkän ajan kuluessa. Tiiviste-riveenä oli käytetty eläimen karvaa, jota vielä hapsotti lankkujen reunoilla.
Tein löydöstä tarkastusraportin ja ajatus oli palata paikalle sukeltamaan. Kun palasin lomalta töihin, oli Päivi uurastanut toimistolla pitkään ja kaipasi luontoon. Luontevasti päätimme lähteä tekemään tarkastusmatkan pakulla Barösundiin, sillä tiimimme kolmas jäsen Riikka oli vielä lomalla. Mika oli myös tällä välin ollut ahkera ja tehnyt runsaasti maastohavaintoja muualla saaressa. Tämän vuoksi pyysimme mukaan myös kolmannen arkeologin, maapuolen erikoisasiantuntija John Lagerstedtin. Me meriarkeologit harvemmin liikumme metsässä viran puolesta. Vahvistukseksi saimme vielä 12 vuotiaan poikani, joka kesälomalaisena yllättävästi halusi päästä mukaan kenttäkeikalle.
Lossilla yli ja metsäseikkailuun! Innokkaimmin toisiaan tervehtivät Päivin Korppu-koira ja Mikan perheen labbis Rio. Korpulla oli välillä herrasmiestaidot hukassa, mutta pienellä ohjauksella osasi sekin lopulta käyttäytyä virkamatkaan soveliaalla tavalla ;-) Lähdimme koko ryhmä Mikan perässä vaeltamaan metsään ja arvioimaan maaston havaintoja. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, varsinkin kun ei tarvinnut mennä tuuliselle merelle. Talsimme yli kaksi tuntia metsässä, jonka monimuotoisuus ja kauneus oli taianomaista. Jäin koko ajan jälkeen muusta ryhmästä, sillä oli vaan ihanihan pakko ottaa valokuvia ja vangita kauniit hetket talteen pimeiden talvipäivien iloksi. John hoiti tieteilyn tässä kohtaa.
Tutkailimme vanhaa kiviaitaa, korkeaa kivipengerrystä ja useampaa kivikkoa, jotka tulkitsimme muinaisiksi rantavyöhykkeen kivikoiksi. Saattoipa siellä seassa olla Rouva Jääkaudenkin jälkiä. Oltaisiin tarvittu jo geologi selittämään osaa ilmiöistä, oma ymmärrys loppui hetkessä kesken. Metsätaipaleen jälkeen kiitimme Johnia ja jatkoimme lounastauon jälkeen veden alle loppujengillä.
Nuuskimme Päivin ja Velin kanssa rantaruovikkoa sukeltaen ja snorklaten Mikan ohjatessa veneestä. Näkyvyys oli "jopa" monta kymmentä senttiä, mutta se hävisi heti mutapilveen kun kajosi johonkin pohjassa lepäävään rakenneosaan. Emme paikallistaneet ehjää hylkyä, mutta osasia on toistaiseksi löytynyt sen verran vähän, että oletettavasti se kokonaisempi palanenkin jossain vielä luuraa ja ujostelee. Se ei ehkä ole vielä valmis tulemaan löydetyksi! Meiltähän toistaiseksi puuttuvat hyvät menetelmät hylkyjen paikantamiseksi mudan sisästä ja huonossa näkyväisyydessä käsikopelolla eteneminen ei lopulta ole kovinkaan tieteellistä. Tämä on maailmalla ihan tuttua ja jotkut meriarkeologit puhuvatkin "hand´s eye" termistä jolla tarkoitetaan juuri tällaista "käsillä katselemista".
Ravistelimme itsemme ja toisemme irti ylimääräisistä kaisloista ja pakkasimme kyytiin laitalankut ja viimeisimmän löydetyn kaaren. Nyt on mietintämyssyt päässä, miten jatkamme kyseisen ujostelijan kanssa? Joko ajoitetaan irtonaisia osia, vai vieläkö jaagataan ehjempää kokonaisuutta?
Olemme katselleet "lintuveistosta" useamman arkeologin silmin ja kaikki tulkitsevat puuosan kyllä selkeästi linnuksi. Toinen kysymys onkin vaikeampi, mikä osuus on ihmisen tekemää ja mikä luonnon kulumaa. Tähän ei välttämättä tule koskaan selkeää tieteellistä ratkaisua, joten elämme iloisina tulkintojemme kanssa!
Minna
 |
| Merihirviöt Minna ja Päivi, kuva Mika Sarimo. |
 |
| Veli ja vanha kiviaita. Kuva Minna Koivikko. |
 |
| Rakennuksenpohjaa? Kuva Minna Koivikko. |
 |
| Etujoukoissa Päivi, John ja Mika. Kuva Minna Koivikko. |
 |
| Veli tarkastelee vesikiikarilla olosuhteita. Kuva Päivi Pihlanjärvi. |
 |
| Mika ja Minna lähdössä poijuttamaan hylkyaluetta. Kuva Päivi Pihlanjärvi. |
 |
| Korppu ja hylyn laitalankkuja. Kuva Minna Koivikko. |
 |
| Kaari ihmeissään päädyttyään kuivalle maalle. Kuva Minna Koivikko. |
