Yhdellä räpylällä?

Saimaan pinnalla katsoo Päivin kokokasvomaskinsa takaa silmät pyöreinä- siis yhdellä räpylällä? Toinen räpylä irtosi loikassa, sillä Saimaan hylkysukeltajien Venla-tukialuksen veteenmeno-ominaisuudet ovat räpylät jalassa hankalat. Pitäisi kiepsahtaa suoraan selälleen laidalta, jota emme perinteisesti ole harrastaneet kokokasvomaskeilla sukeltaessa. Päivi meni nenä edellä ja toinen räpskä juuttui kaiteeseen, irtosi ja upposi ennen kuin kukaan ehti sanomaan edes kissakala.
 Pentti Kokki ja Ismo Marttinen olivat hetkeä aikaisemmin ankkuroineet aluksen, ja kaikukuvasta näimme olevamme ihan hylyn päällä. Kannustin Päiviä menemään suoraan alas, silloin olisi joku mahdollisuus löytää räpylä ennen kuin se uppoaisi täydellisesti mutaan. Sekunnin murto-osan emmittyään Päivi painui räpylän perään.
 Hetken kuluttua menin mukaan, tavoitteenamme oli ulkoiluttaa hämähäkkiä eli upeasti rigattua kamerakalustoamme ja kuvata hylky 3D mallinnusta varten. Olemme tulleet viikoksi Saimaalle kuvaamaan eri hylkyjä, joita taitava yhteistyökumppanimme, Saimaan hylyt- työryhmä, on löytänyt sitten viimenäkemän. Taidettiin elää vielä meriarkeologisen yksikön aikoja silloin kun edellisen kerran vierailimme Saimaalla (ennen v. 2011). Ei siis voi moittia että päntiönnään riehuisimme paikallisten sukeltajien riesana.
 Saavuimme maanantaina kahdestaan Päivin kanssa, sillä Riikkaa viedään Ahvenanmaalle Baltacar projektin puitteissa. Vähän meillä on orpoa ilman meidän rakasta Eka Vekaraa, joka on aina varautunut kaikkeen mahdolliseen. Maanantaina kävimme heti saavuttuamme kuvaamassa Karhusaari pohjoinen- nimisen hylyn ihan Lappeenrannan sataman tuntumassa. Kuvaaminen onnistui muuten mainiosti, mutta hylky oli aivan täynnä ahvenia. Isoja ja pieniä, laihoja ja lihaisia, joita kaikkia yhdisti yksi piirre- ne eivät osanneet pysyä paikallaan ja arvatenkin kalat ja niiden varjot tuottavat mallintamisessa vähän päänvaivaa... ja minä kun olin niiin onnellinen ettei meillä ole tällaista kirkkaiden vesien ongelmaa, jossa hylyt ovat hyvin monimuotoisia biologisia riuttoja.
 Kiinnittyessämme maanantain sukelluksen jälkeen takaisin sataman laituriin, löysimme pakun vierestä paloauton. Paikallisen pääpaloaseman sukeltajat olivat tekemässä kuntoisuussukellusta laiturin vieressä. Vaihdoimme heti kokemuksia sukeltajan työstä ja pääsin kehumaan uutta Weezle-aluspukua, joka on ihan järisyttävän lämmin, sama kun survoisi untuvamakuupussin kuivapuvun sisään. Ei ole tarvinnut enää palella, seikka joka tekee entisen pohjoisen asukkaan to-del-la onnelliseksi. Uskon että ihmisen elämässä on tietty indeksi varattuna kylmyydelle ja omani tuli täyteen jo vuosia sitten.
 Ymmärsin kuitenkin jossain vaiheessa lopettaa elvistelyn uudesta alusasusta ja tiedustelin josko saisimme virka-apuna pullot tankkaukseen. Tämähän onnistui ja ajelimme sitten keskustan halki paloauton vanavedessä. Hetken päästä oli pullot täynnä paineistettua ilmaa ja valmius tiistain sukelluksille olemassa.
 Tiistai alkoi jo mainitulla räpylän etsinnällä ja koska Päivi on aidosti pätevä arkeologinen dyykkari, niin räpylähän myös löytyi. Tässä vaiheessa menin Hämähäkin kanssa sekaan ja kiikuin pitkään hylyn parraslaidalla räpläten kuvausvaloja. Oli ihan lievästi sanottuna turhauttavaa, sillä neljästä lampusta sain palamaan vain yhden. Päivillä oli kuitenkin hyvä valo ja päätimme yrittää kuvausta maitomaisesta vedestä ja mutapöllystä huolimatta. Kiersimme melkein koko puisen hylyn, joka on 13 metriä pitkä ja jokusen metrin leveä, ennen kuin totesin, ettei hommassa ole mitään mieltä. Uimme myös parraslaidalla roikkuvan kalaverkon ohi, oli kiinnitakertumisen riskikin olemassa.
 On aina vaikeaa keskeyttää homma johon on valmiiksi latautunut. Nyt päätös oli kuitenkin ainoa järkevä ja tiesimme että meillä oli vielä toinen hylky kuvattavana. Könysimme ylös veneeseen ja suuntasimme kohti Taipalsaaren vesiä Umianlahden hylkyyn. Ismo kertoi että hylky on löytynyt yhden paikallisen mummon vihjeestä. Hän oli lapsena oikaissut kyseisen lahden poikki jäiden aikaan ja kirkkailla syysjäillä hylky oli erottunut veden pohjassa. Hylky olikin hyvin massiivinen puulaiva, sen hylkyyntymisprosessi oli edennyt aika pitkälle matalassa rantavedessä jossa jäiden kulutus on kovaa. Tässä kohtaa hylkäsimme hämähäkin ja kuvasimme GoPro kameralla ja lisävalolla. Napsin myös joitakin still-kuvia ja kuvatessani keularangan metallivahvistusta tuli mieleeni elokuva "Once we were Warriors".
 Ei sille voi mitään, hylyt on liikuttavia tällaisellekin paatuneelle komentoorskalle. Huomenna räpylöidään Imatran suuntaan!
Minna