Onnellisen elämän perusta rakentuu sillä että kuuntelee itseään, eikä humppaa jokaisen muotivirtauksen mukana. Keskikokoisessakin päällikkövirastossa joutuu välillä polkaisemaan jalkaa jotta saa äänensä kuuluviin. Silloin on tärkeää muistaa naapurin isän neuvo, "Pidä oma suunta ja nopeus!"
Kun katson kesällä Barösundissa otettua kuvaa, jossa avustan Päiviä kuoriutumaan ruokokasasta, muistan tuulisen kenttätyöpäivän. Sukeltaminen itsessään oli enemmän urheilua kuin tutkimista ja hylyn pohjaosa jäi löytymättä. Jollekin tästä voisi jäädä tunne epäonnistumisesta, mutta tässäkään ammatissa mitään hyvää ei synny väkisin.
Niinpä muistankin mutkaisen tien perille ja polveilevat maisemat. Muistan mukavan hylkylöytäjän ja hänen perheensä, oman kesälomaa viettävän poikani ensimmäistä kertaa mukana snorklaamassa. Muistan samoilun vihreässä metsässä maapuolen kollegan perässä. Muistan ilakoivat koirat, seisoskelun kivikasojen äärellä ja lounashetken paikallisessa ravintolassa. Muistan miten olin kuolla nauruun kun Päivi nousi merestä hillitön ruokokakkusaari kiinnittyneenä laitepakettiin.
Muistan sen rauhan joka tarttui mukaan metsästä ja merestä.
Tämän rauhan tunteen haluan välittää teille eteenpäin. Maailmaa ei tarvitse saada valmiiksi ennen tätäkään vuoden vaihtumista. Olkaa itsellenne ja toisillenne armollisia, antakaa tuplahalauksia ja sanokaa ääneen miksi joku on teidän mielestä ihana.
Kiitos menneistä, näillä eväillä jatketaan eikä koskaan lopeteta ihmettelyä, eihän <3
Minna (kuva Mika Sarimo)
