BALTACAR- projektissa tiedon välittäminen on yksi keskeinen asia. Hylkypuistojen kehittämiseen suunnatut voimavarat tuotiin viikoksi Venemessuille ja loppuhuipennus tapahtui lauantaina seminaarin muodossa. Virolaiset, ruotsalaiset ja suomalaiset projektilaiset kertoivat mitä eri maissa oli tavoiteltu ja jo toteutettukin, hankkeen lähestyessä loppumistaan. Bonusraitoina ohjelmistossa kuultiin Hylyt.netin kehitystarina ja Helsingin yliopiston uuden meriarkeologian apulaisprofessorin Kristin Ilveksen visio vedenalaisen kulttuuriperinnön tulevaisuudesta. Menneisyys ja tulevaisuus kohtasivat kiinnostavalla tavalla, avaten samalla uusia yhteistyömahdollisuuksia.
Suomen meriarkeologinen seura teki myös näyttävän esiinmarssin Porkkalan hylkypuistoa käsittelevässä esityksessä. EU-rahoitteisen BALTACAR-projektin opit ovat tulleet hienosti hyödynnettyä ja jalkautettua kansalaisaktivismilla, intohimolla ja suurella sydämellä tehdyssä Porkkalan hylkypuisto-projektissa. Alueen hylkypuistojen kehitystyö jatkuu, sillä Suomen kulttuurirahasto myönsi eri hylkyjen ajoittamiseen 35.000 euron rahoituksen.
Kansalaistieteellä on hylkyhommissa pitkät perinteet. Uskomatonta miten Sukeltajaliiton “toimintatonni” on vuosikymmenet edesauttanut Hylyt.netin kehittymisen ja hengissä selviämisen. Päivi Vaherin kertomus huippusalaisten hylkytietojen päätymisestä ensin monisteeksi, sitten kirjaksi ja lopulta eläväksi verkkosivustoksi oli todella arvokas. Pääsimme kurkistamaa kulissien taakse ja näkemään mihin asialle omistautuneiden ihmisten yhteistyö voi johtaa, tilkiten jokaisen suomalaisen hylkyhartaan tiedonjanoa. Vesa Kankkunen esitteli nykyisen työprosessin josta mikä tahansa organisaatio voi ottaa mallia, ketterää meininkiä Trellon ja Slackin tahdissa. Kiitokset myös Teppo Kurjelle ja Risto Sajaniemelle työpanoksesta vuosien saatossa.
Hylyt.net jatkaa kehittymistä, uutena ominaisuutena mm. säätietojen saaminen sukelluskohteelle turvallisen tutustumisen takaamiseksi. Hylyissä sukellettaessa ei saa ottaa riskejä, ei ihmisten eikä hylkyjenkään näkökulmasta, molemmat ovat korvaamattomia. Jos lauantainen seminaari pitäisi kiteyttää yhteen ajatukseen, niin kyllä se edelleen olisi se, miten tajuttoman hieno resurssi meillä on veden alla.
Sitten on vähän itsekin mentävä memory lanelle. Miten Museovirasto lähti mukaan BALTACAR hankkeeseen? Se oli osoitus yksittäisen viranomaisen sitoutuneisuudesta ja päättäväisyydestä joilla saatiin esimiesten ja johdon tuki virolaisten ehdotukseen osallistumiselle. Siihen meni yhden pitkän pääsiäisen verran vapaa-aikaa ja lukuisia iltoja työpäivien lisäksi. Hakemus vain piti pusertaa eteenpäin komissiolle, ja sen jälkeen lukuisat talousraportit. Tämä terrieri on triomme tärkeä ihminen Riikka Alvik. Terrierimme siirtyi helmikuun alusta kahdeksi vuodeksi Helsingin yliopistolle viimeistelemään väitöskirjaansa. Onnea matkaan Riikka, tutkimisen iloa ja iso kiitos BALTACAR-projektista!
Minna <3
|
BALTACAR messuosaston näkymä, sukeltajanukke rentoilee kattorakenteissa. |
|
Messuviikko vedettiin pääasiassa virolaisvoimin, Suomen vahvistuksena Jenna Karhu. |
|
Dalarön hylkypuiston sivut on avattu, paikka sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta. |
|
Pernilla Flyg teki lentävän sisääntulon suoraan Ruotsinlaivalta. |
|
Suomen BALTACAR äiti-hahmo Riikka vauhdissa. |
|
Kristin Ilves inspiroimassa sukeltajia tulevaisuuden visiolla. |
|
Esittelyssä Viron sukelluskohteet. |
|
Meri on vielä paikoitellen jäässä, mutta kohta on avovesikausi ja taas sukelletaan! |