Kylmää kaakaota ja kainaloiset Kotkassa

Koitti sekin päivä kun Sidemount koulutus päättyi ja oli aika siirtyä työsukelluksiin. Tiimimme oli korvamerkitty jo rahoituksen hakuvaiheessa tekemään tutkimusta Ruotsinsalmen meritaistelualueella.  Ensi vuonna merikeskus Vellamossa avautuu iso näyttely vuoden 1790 tapahtumista ja meidän rooli Kordelin säätiön rahoittamassa projektissa liittyi yhden hylyn mallintamiseen. Sitten Merivartiosto otti yhteyttä ja järjesti alueella harjoitusleirin, jonka tuloksena asiakkaiksemme tuli pari viikkoa sitten kolme uutta hylkyä. Eihän se työ tietenkään tekemällä lopu :) Päivi oli mukana Merivartioston koulutusleirillä ja hänellä oli syvä into palata Ruotsinsalmeen uusi tavoittein.
 Aikaisin maanantaina käynnistimme huollosta palanneen Wellamon Jessen kanssa Mustikkamaalla. Tuuliennuste oli nousemassa iltapäivällä, eikä toipilas-selällä tehdä urotekoja. Matkalla kuuntelimme kauhulla miten Ville Haapasalo matkusti Tallinnaan saunalautalla. Pääsivät ehjinä perille, onneksi :) Wellamon kiitäessä 26 solmun vauhdilla kohti Kotkaa, Päivi ja Sini pakkasivat pakettiauton ja treffasimme lopulta Merikeskuksen autotallissa. Kotipesämme seuraavat kaksi viikkoa.

Satamanäkymä Kotkasta. Kuva Jesse Jokinen.

Lisää kuvateksti

 Tänään päästiin sitten mereen. Merivartioston löytämä hylky Ämpyrin rannassa tulkittiin viistokaikukuvan ja robottikamerakuvan avulla tykkisluupiksi. Kordelin-säätiön projektitutkija Marcus Lepola kehoitti meitä bongaamaan hylystä “soutajan penkkejä” mutta tehtävä ei ollut mitenkään yksinkertainen. Aamun ensimmäisenä parina sukelsimme Päivin kanssa “recceemään” hylyn eli tekemään työmaan tiedusteluretken (https://fi.wikipedia.org/wiki/recce) . Veimme samalla mittakaavapalkkeja helpottamaan mallinnuskuvausta. Vaikka olimme tutustuneet Merivartioston materiaaliin hylystä, oli se silti vaikeaa. Tuntui kuin olisi työntänyt päänsä kylmään kaakaolasiin. Kainaloisten kanssa sukeltaminen sujui ihan mallikkaasti pintautumiseen asti. Tarkoitus oli irrottaa vasen pullo ja klipata se kiinni veneestä roikkuvaan köyteen. Juu, klippasin toki pullon, mutta samalla myös itseni. Onneksi Sini huomasi turaamiseni ennenkuin ehti riuskasti vetäistä minut kainaloisten kanssa kannelle. Siinä hässäkässä maskista irtosi pintapuhelimen kuunteluyksikkö, jota sainkin sitten etsiskellä iltapäivän sukelluksella :D Reilu vuosi vilttiketjussa, mikään pieni epäonnistuminen ei himmentänyt sukeltamisen tuottamaa iloa. Oli hienoa olla takaisin vedessä!
Minna