- Meriarkeologin työ rytmittyy vuotuiskiertoon siten että kaikkein hauskimmat ja vaativimmimmat asiat tulevat eteen juuri ennen lomakautta. Just sitä hetkeä, kun tuntuu, että on antanut jo ihan kaikkensa, mutta vielä on tiristettävä muutama kierros lisää. Tässä auttaa merkittävästi minitiimimme keskinäinen tsemppihenki. Jokainen pääsee ulos mukavuusalueeltaan ottamaan haastepalloja vastaan. Ihan päivittäin, sillä suunnitelmat elää, mutta isokuva pysyy samana- tehtävämme on tuottaa uutta materiaalia vanhoista hylyistä ja jakaa sitä mahdollisimman laajasti.
Viimeisin kenttäkeikkamme suuntautui länteen tavoittelemaan kohteita Pohjoinen Kotka, Mulan, Metskär, Alfred ja Pulttihylky. Valtakunnallisesti merkittävien kohteiden sijaintitiedot ja aluerajaukset pitää hoitaa kuntoon, samoin kuin ottaa valokuvia nykytilanteesta ja tarvittaessa myös mallintaa kohde. On niin niin niin kiusallista, että meidän kansallisessa suojelurekisterissä on sijaintitiedot paikoitellen ihan kuralla. Nytkin viistokaikuluodatessamme havaitsimme jopa sadan metrin virheitä! Vielä kun keksittäisiin mistä nämä virheet johtuu...
Lähdimme länteen maanantaiaamuna Jessen kanssa Suokista veneellämme. Saatiin Wellamoon vihdoin teksti “Museovirasto”, ettei kanssamereilijöiden tarvitse ihmetellä mikä valtion alus on NOIN pieni. Ja pienihän se on, kun neljän hengen sukeltimet, kamerat, viistari ja UWIS lastataan kyytiin, on leijonalipun alla jaossa lähinnä seisomapaikkoja. Mutta, ei me sitäkään murehdita, vaan iloitaan uudesta teknologiasta. Veneessä on nyt turvallinen navigointilaitteisto ja luotaimet niin että hylkyjä löytyy vaikka sadan metrin vikakoordinaateilla.
Siirtoajossa Suomenlinna-Kasnäs luotasimme Pohjoisen Kotkan, suuren venäläisen sotalaivan, Severnij Oriel, Barösundin meritaistelun uhrin, joka jäi meren pohjaan 1789, vain kahden vuoden ikäisenä. Matkalla bongasimme Mulanin hylyn ennen Hankoa. Mulanilta se alkoi minunkin meriarkeologinen ura vuonna 1993. Riikan kanssa osallistuttiin yliopiston kenttäkurssille jossa opettajana toimi Johan Rönnby. Kyllähän meitä jänskätti kun sukelsimme yhdessä Johanin kanssa mittaamaan hylkyä. Vein rullamitan alas ja se oli pahnainen ottanut ja auennut matkalla. Juuri kun lähdin kerimään mittaa kasaan, vastaan ui Johan mittanauhan toinen pää kädessä. Ilme kertoi ajatuksen: “Tätähän sinä etsit?” Ja kylläpä nolotti! Muistan myös miten Johan kehui meidän keskittymistä mittaustehtävään, kunnes oli huomannut miten meidän molempien räpylät vispasivat kuin Evinrude-moottorissa. Niinpä saimme lempinimen “Group Evinrude” ja aika vauhdikasta meillä on kyllä vuosikymmenien varrella ollutkin! Mulan jäi nyt odottamaan tarkastussukellusta ja jatkoimme länteen.
Metskär on myös yksi klassikkopaikka, 1500-luvun hylky joka on omassa poterossaan säilynyt hämmentävän hyvin. Hylkyä kaivettiin 1980-luvulla ja sieltä talletettiin Merimuseon kokoelmiin mm. saviastioita, erityisen näyttäviä ovat partamiehen kannut. Saimme vedenalaisen maiseman näkyviin luotaamalla. Kalliomuodostelmat ovat hyvin polveilevia, muodostaen suojaavan altaan hylyn kohdalle. Hyvin valikoitunut uppoamispaikka. Emme päässeet tällä keikalla sukeltamaan hylkyyn. Sen sijaan Alfred tuli meille tutuksi.
Yhtenä tuulisena iltana poikkesimme Vänön kappeliin katsomaan 1970-luvulla sukeltajien lahjoittamaa keulakuvaa. Sen sanotaan esittävän kuningas Alfredia, 800-luvun hallitsijaa. Hyvin nopeasti kappelissa Jesse sai idean, “mallinnetaan se” ja ei kun tuumasta toimeen. Vaadittiin vähän kekseliäisyyttä jotta saatiin oven yläpuolelle asetettua puuveistosta kuvattua joka puolelta. Myöhemmin katsellessani tyhjää keulakuvan paikkaa itse hylyssä, syntyi ajatus, mitäpä jos hylkymalliin yhdistäisi keulakuvan? Katsotaan onnistuuko tämä teknisesti. Fotogrammetria vaatii merilehmän hermoja, tiimistämme Sini on eniten innostunut askartelusta
Alfred on brittiläinen purjelaiva matkalla Pietariin hiililastissa. Se upposi vuonna 1854. Siihen liittyy saarelaistarinoita ja epäilyksiä vakuutuspetoksesta. Sitä on robustisti meripelastettu Suckmann nimisen henkilön toimesta, räjäytettykin. Taisi olla hiilipula ensimmäisen maailmansodan jälkeen. On se silti edelleen hieno sukelluskohde. Viritimme UWIS paikannuslaitteiston viistokaikukuvaan ja sen avulla oli mukavaa olla mallinnuskuvausta posottavan Päivin parina. Alltabista näkyi että olemme ihan vierekkäin, mutta kesti tovin ennenkuin näin kuvausvalot. Kertoo jotain näkyväisyydestäkin.
Viimeinen kohteistamme oli myös vaikuttava. Pulttihylky eli Liitupiippuhylky eli Maraholmenin hylky. Se on suuren tammisen laivan hylky 1700-luvulta. Tuntuu kummalliselta ettei näin matalassa ja saaren rannassa olevaa hylkyä ole kyetty tunnistamaan. Se erottui myös drone-kuvassa. Nuuskimme sitä Sinin kanssa. Leväkasvusto oli vankkaa, joten mitään arkeologisesti kiihottawwaa emme hoksanneet, jos todella vankkoja levän peittämiä rakenneosia ei lasketa. Tämäkin hylky ansaitsisi tulla arkeologisesti tutkituksi.
Kamat pakettiin ja kohti Hankoa, museoon 3D-printtien toimitus (piipahtakaapa Hangon museon hylkynäyttelyssä), tankki täyteen ja Tvärminneen. Jätimme Wellamon odottamaan seuraavaa kenttäkeikkaa juhannuksen jälkeen. Bonarina pääsimme tutustumaan Tvärminnen uuteen tutkimusalukseen. Hiljaiseksi veti. Se on järisyttävän funktionaalinen, suunniteltu tutkimuskäyttöön ja vielä ultramoderni. Tulee mieleeni muisto reilun parinkymmenen vuoden takaa- olin ensimmäistä kertaa Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla ja kysyin paikkoja esittelevältä Roope Flinkmanilta- “jos menisi sadaksi vuodeksi Ruususen uneen, niin olisikohan meriarkeologialla sitten jo vastaava paikka?” Roope katsoi tiukasti ja totesi, “no ei ole, mutta jos kääritään hihat ja ryhdytään hommiin, niin saattaa ollakin :)”
Hyvää juhannusta blogifanit!
Minna
