Paluu toimistolle

Meidän tiimissä kaikki rakastavat yli kaiken kentällä olemista. Sen elämyksellistä puolta ei voi liikaa hehkuttaa; Suomen luontoa niin monissa eri väreissä ja lämpötiloissa, jännän äärelle sukeltamista, uusien ihmisten tapaamista... tämä kaikki sopii vaihtelunhaluisille ihmisille kuin nenä nuppiin. Sitten koittaa syksy ja se hetki kun kenttäkausi taputellaan ja opetellaan käyttäytymään virkamiesmäisesti virasto-olosuhteissa. Jo fysiologinen sopeutuminen ottaa aikansa. Eilenkin työhuoneessa käytiin kummallisia keskusteluja, toisia paleli ja toiset jatkoi paitojen vähentämistä säädyllisyyden rajoille asti. Ulkoilmasta ilmastoituun sisälämpöön tottuminen ottaa tovin!
 Toimistolla odottavat kenttätöiden raportoinnit, jonka avulla saatetaan elää kesän huippuhetket uudestaan. Katsellaan valokuvia samalla kun niitä luetteloidaan Muskettiin, pyöritetään malleja ja viedään kohteita rekisteriin. Toimistolla odottavat myös lukuisa joukko ns. muuta hommaa, nytkin on työn alla kaksi artikkelia, joissa molempien DL on hassusti 30.11. Onneksi toinen artikkeli on yhteistyötä Nikon kanssa, kirjoitamme 3D mallinnuksesta Laivaloukkuna Jussarö- projektin kokemusten perusteella. Välillä työn sillisalaattimainen luonne hengästyttää ja salainen toive olisi voida joskus keskittyä yhteen juttuun edes tunniksi. Sisäistä keskustelua työn priorisoinnista joutuu näin aluksi käymään itsensä kanssa. Sitten kun saa hommat kirjattua ja marssijärjestykseen, on paljon helpompaa hengittää.
 Olen päivittäin erittäin onnellinen siitä että saan jakaa työhuoneen Päivin ja Riikan kanssa. Vertaistuki on pienemmissäkin asioissa heti olemassa ja vähän vino huumori pelastaa meidät monesta tilanteesta. Riikka on esimerkiksi aivan loistava viranomainen, hän hallitsee erilaisten raportointiohjelmien käytön mallikkaasti ja on aina valmis auttamaan. Lisäksi hän on toimistolla myös varsinainen Eka Vekara, kätköistä löytyy tarpeellista välineistöä vaikka työpöydän korjaamiseen. Päivi taas hallinnoi meidän datatulvaa esimerkillisesti ja ennen kuin olen ehtinyt muodostaa edes ajatusta, Päivi on jo ehtinyt siirtää aineistot turvallisille asemille. Meillä on hyvä tekemisen meininki.
 Naapurihuoneessa on loput meriarkeologi-tiimistä: Maija ja Sallamaria. Heistä harvoin tulee mainittua täällä blogissa, sillä keskitymme kertomaan kenttätöistä. He ovat kuitenkin se emoalus johon aina kiinnittäydymme palattuamme intergalaktisesta matkanopeudesta takaisin kotipesään. Heidän työsarkaansa Suomen meriarkeologiassa ei voi edes lyhyesti avata. Sallamaria on primus motor, joka tuo aina alalle jotain uutta. Nytkin BalticRIM- uusin EU-hanke, on hänen päättäväisyytensä ansiota. Sallamaria rupesi myös ensimmäisenä puhumaan vedenalaisesta maisemasta, jota nykyisin pidämme jo enemmän itsestäänselvyytenä.
 Maija on meidän Mama isolla ämmällä. Hän on se vastuunkantaja, joka ei pidä itsestään meteliä, mutta saa järjettömän paljon hyvää aikaiseksi pitkäjänteisellä työllään. Maija on myös mahdottoman mukava ja helposti lähestyttävä ihminen ja sen vuoksi myös meidän tärkein yhteyshenkilömme sukeltajien suuntaan.
 Tästä porukasta ei voi olla kuin kiitollinen. Toivotan meille kaikille voimia ja ystävällisyyttä myös itseä kohtaan. Me päästään vielä vähän kentälle kun Tvärminnessä on STOY:n järjestämä sukellusturvallisuusseminaari lokakuun lopussa.
 Nauttikaa syysväreistä, lähdenkin tästä ortopedille esittelemään selkääni :-)


Minna