Stressikevät?

Kevät on jännää aikaa ihmisen ja meriarkeologinkin elämässä. Edellinen kenttäkausi tulisi olla prosessoitu talven pimeinä ja pitkinä tunteina, samalla kun tuleva sesonki jo nostelee päätään. No näin teoriassa, käytännössä tilanne on vähän toisenlainen. Uusia jänskiä asioita puskee sisään ovista ja ikkunoista, eikä me osata olla innostumatta. Pari päällekkäistä EU-projektia, yliopiston pari tutkimusprojektia ja talon omat ziljoonat projektit ovat iso kakku hallittavaksi kenelle vaan. Siispä pystyäkseen pysymään laudan päällä ja aallon harjalla, on otettava mindfullness harjoitteet käyttöön. Kannattaa olla siellä missä on, niin fyysisesti kuin henkisestikin. On turha pohtia mitäkaikkeevieläpitäisiehtiä kun voi keskittyä siihen asiaan mikä on akuuteimmin työn alla. Miten arvottaa asiat oikeaan järjestykseen? Se onkin vaikeampi kysymys!
 Viime aikoina meillä on ollut monenlaisia tapaamisia ja palavereja. Toisinaan mietitään hylkyindeksin muuttujia, sitten budjettia, välillä brainstormataan arkistolähteistä asiantuntijoiden kanssa ja ehkä kerran eläessä askarrellaan posket punoittaen Nitrox-kurssin kurssin 50 kohtaista kysymyslomaketta -enkuksi. Humanisteille matikkaa :) Läpi meni, mutta pääkopan puolikas herne kävi hetken ylikierroksilla. Primus oli Päivi, joka tosin oli käynyt kurssin jo aiemmin tutkimussukelluskoulutuksen yhteydessä. Toisin kuin me dinosaurukset, nitrox oli hädintuskin keksitty kun me opiskeltiin sukeltamisen saloja Riikan kanssa.
 Kevään erottaa siitäkin että Jesseä näkee enemmän. Kaluston kanssa on paljon huolto- ja säätöhommia ennenkuin päästään merelle. Wellamo on isossa huollossa, odotamme uuden navigointilaitteiston käyttöönottoa innolla. RIBin bensaletkukin saadaan toivottavasti uusittua ennen katsastusta. Suuntaamme ennen juhannusta Perämerelle, niin kauaksi kaikesta ettei RIBin katsastusaluekaan ulotu sinne. Saa nähdä miten ratkaisemme tuonkin logistikoinnin. Perämerellä on kuitenkin hiljattain löydetty uusi potentiaalinen hylkyloukkualue, jota olisi tarkoitus mennä dokumentoimaan ja sahaamaan ajoitusnäytteitä.
 Toinen kysymys liittyy henkilökunnan sukelluskelpoisuuteen. Viime kesäinen kaatuminen työkeikalla johti selän välilevyn pullistumaan, jota on talvi nyt paapottu. Selkä kestää jo kymmenen tunnin istumisen lentokoneessa, sukeltamisen lämpimissä vesissä ja mopon kyydissä nököttämisen, mutta tanssiminen aiheuttaa viiden päivän buranakuurin. Tuosta lämpimän veden sukeltamisesta tekisi mieli kertoa enemmänkin, mutta se oli kuitenkin lomaa ja luontosukeltamista, joten todettakoon että tiedän miltä näyttää mantarauskut kun niitä liihottaa useampi ohi kosketusetäisyydeltä! Lukekaa matkatoverini Maijan juttu tulevasta Sukeltaja-lehdestä.
 Nyt viikonloppuna pidämme BalticRIM-projektin workshopin Tammisaaressa. Osallistun myös Suomen tutkimussukelluksen ohjausyhdistyksen työpajaan, jossa rustataan sukeltamiselle turvallisuusohjeita. Riikka puolestaan pitää Göteborgissa esitelmää Marinarkeologiska Sällskapetin 40-vuotis juhlaseminaarissa. Vilkas ja produktiivinen viikonloppu! Maanantaina lähdenkin sitten edustamaan Suomea ECSD4 konferenssiin Orkneylle eli Skotlantiin. Täytyy yrittää pitää sielusta kiinni ettei se eksy kaikessa tässä vauhdikkuudessa. Leppoisaa viikonloppua, pitää elää niin ettei tarvi vanhainkodissa valehdella! (Tämän viisauden opin reissun sukellusoppaalta).
Minna