Voisi kuvitella Museoviraston
edustavan pysyvyyttä monella eri tavalla, mutta meriarkeologiaan asti
staattisuus ei ole koskaan ulottunut. Tontti on hyvin muuntuva ja
värikäs, välillä tylsyyttä oikein toivoisi, jotta olisi hetki aikaa saada kiinni
asioista ja itsestäkin. Kyllin hyvä on riittävää, sillä hieromiseen ei ole
aikaa. Koko ajan surffataan aallon harjalla. Välillä tulee sukellettua myös
aallon läpi. Joskus sieltä laudalta myös tipahtaa ja silloin vasta huomaa kuinka
kauas rannasta on ehtinyt.
Meidän
kenttäkausi meni vauhdikkaasti, hoideltiin pääasiassa isoja
projektisitoumuksia. BalticRIM merialuesuunnitteluprojektin puitteissa
temmellettiin vielä Jussarössä. Löydettiin yksi uusi hylky, jota Suomen
Kuvalehti raportoi ansiokkaasti useamman aukeaman jutulla. Baltacar projektissa oltiin Hangossa
kehittämässä sukelluspuistoja hylkyihin.
Helsingin
yliopiston kanssa yhteistyössä hoidettu Lost Inland Landscape (LIL-projekti)
kantoi hedelmää viimeisessä kenttätyössä, kun hukkunut kivikausi viimein löytyi
mesoliittisen liedenpohjan muodossa Savitaipaleen Kammarlahdelta. Yliopiston
toimeliaan tiedotuksen ansiosta uutinen levisi maailmalle myös Suomen
ulkopuolelle. Projektin tieteellinen johtaja arkeologi Satu Koivisto säteili
valoa pitkälle syksyyn.
Meriarkeologeja paikalla olikin sitten iso liuta- NMG:n
Eveliina Salo ja Jens Lindström, sekä tanskalaisvahvistuksena juuri täysin
palvelleena eläköitynyt Jørgen Dencker. Porukan puuhakkaat Maija Huttunen (NMG)
ja Jesse olivat hyvin aktiivisia veden alla. Kivojen ihmisten kanssa on kivaa
tehdä yhteistyötä, mutta karkasin silti puolessa välissä Dubrovnikiin
opiskelemaan fotogrammetriaa. Siellä se hurahti juhannuskin tieteilyn
merkeissä.
Meidän
kolmihenkinen tiimi oli poikkeuksellisesti sukellustyöhön sopimatonta, sillä Päivi
oli ns. pieniin päin (Baby Boy syntyi myöhemmin syksyllä <3) ja loppujengi
sukelluslääkärin asettamassa sukelluskiellossa. Sukelluslekuri Tikkinen on
tosin kannustavasti ollut sitä mieltä, että selkävaivat sopivat sukeltajille,
mutta pitää antaa välilevyn pullistuman kuivua rauhassa.
Riikka sai onneksi
loppukesästä jo viheriää valoa ja tarvittaessa lainattiin naapurihuoneesta
toista Riikkaa ja uitettiin Jesseä. Keikkamiehinä tontilla pyörähtivät Pasi ja
Tero. Vapaaehtoisten kanssa yhteistyössä käytiin mm. tarkastamassa St. Mikaelin hylky Borstössä. Eli hommat on hoidettu rajoituksista huolimatta.
Jotakin pysyvää meidän tontilla kuitenkin on. Ne ovat ihmiset, jotka ovat kuulleet hylkyjen kutsun. Haluaisinkin onnitella eilen (3.12.2018) 60-vuoden rajapyykin ylittänyttä Roope Flinkmania, meribiologia, joka on sellainen renesanssi-taituri hylkytontilla, ettei paremmasta väliä. Roopella on pitkän sukellushistoriansa ansiosta henkilökohtainen kontaktipinta lukuisiin merkittäviin Itämeren sotahylkyihin. Hän on mm. Badewanne sukellustiimin perustajajäsen. Roope on ollut mukana myös Vrouw Maria -hylyn tutkimuksissa ensimmäisenä tekniikkasukeltajana jo vuonna 2000. Siitä eteenpäin olemme tehneet monenlaista yhteistyötä, eikä me vielä olla aikeissa lopettaa. Onnea ja iloa siis Roopelle <3
 |
| Roope vauhdissa kuvaamassa Vrouw Marian tarkastusmatkalla vuonna 2002 VL Telkällä. Kuva Minna Koivikko |
