Muutosten tuulia

Voisi kuvitella Museoviraston edustavan pysyvyyttä monella eri tavalla, mutta meriarkeologiaan asti staattisuus ei ole koskaan ulottunut. Tontti on hyvin muuntuva ja värikäs, välillä tylsyyttä oikein toivoisi, jotta olisi hetki aikaa saada kiinni asioista ja itsestäkin. Kyllin hyvä on riittävää, sillä hieromiseen ei ole aikaa. Koko ajan surffataan aallon harjalla. Välillä tulee sukellettua myös aallon läpi. Joskus sieltä laudalta myös tipahtaa ja silloin vasta huomaa kuinka kauas rannasta on ehtinyt.

Meidän kenttäkausi meni vauhdikkaasti, hoideltiin pääasiassa isoja projektisitoumuksia. BalticRIM merialuesuunnitteluprojektin puitteissa temmellettiin vielä Jussarössä. Löydettiin yksi uusi hylky, jota Suomen Kuvalehti raportoi ansiokkaasti useamman aukeaman jutulla. Baltacar projektissa oltiin Hangossa kehittämässä sukelluspuistoja hylkyihin.

 Helsingin yliopiston kanssa yhteistyössä hoidettu Lost Inland Landscape (LIL-projekti) kantoi hedelmää viimeisessä kenttätyössä, kun hukkunut kivikausi viimein löytyi mesoliittisen liedenpohjan muodossa Savitaipaleen Kammarlahdelta. Yliopiston toimeliaan tiedotuksen ansiosta uutinen levisi maailmalle myös Suomen ulkopuolelle. Projektin tieteellinen johtaja arkeologi Satu Koivisto säteili valoa pitkälle syksyyn.

 Meriarkeologeja paikalla olikin sitten iso liuta- NMG:n Eveliina Salo ja Jens Lindström, sekä tanskalaisvahvistuksena juuri täysin palvelleena eläköitynyt Jørgen Dencker. Porukan puuhakkaat Maija Huttunen (NMG) ja Jesse olivat hyvin aktiivisia veden alla. Kivojen ihmisten kanssa on kivaa tehdä yhteistyötä, mutta karkasin silti puolessa välissä Dubrovnikiin opiskelemaan fotogrammetriaa. Siellä se hurahti juhannuskin tieteilyn merkeissä.

 Meidän kolmihenkinen tiimi oli poikkeuksellisesti sukellustyöhön sopimatonta, sillä Päivi oli ns. pieniin päin (Baby Boy syntyi myöhemmin syksyllä <3) ja loppujengi sukelluslääkärin asettamassa sukelluskiellossa. Sukelluslekuri Tikkinen on tosin kannustavasti ollut sitä mieltä, että selkävaivat sopivat sukeltajille, mutta pitää antaa välilevyn pullistuman kuivua rauhassa.

 Riikka sai onneksi loppukesästä jo viheriää valoa ja tarvittaessa lainattiin naapurihuoneesta toista Riikkaa ja uitettiin Jesseä. Keikkamiehinä tontilla pyörähtivät Pasi ja Tero. Vapaaehtoisten kanssa yhteistyössä käytiin mm. tarkastamassa St. Mikaelin hylky Borstössä. Eli hommat on hoidettu rajoituksista huolimatta.

 Jotakin pysyvää meidän tontilla kuitenkin on. Ne ovat ihmiset, jotka ovat kuulleet hylkyjen kutsun. Haluaisinkin onnitella eilen (3.12.2018) 60-vuoden rajapyykin ylittänyttä Roope Flinkmania, meribiologia, joka on sellainen renesanssi-taituri hylkytontilla, ettei paremmasta väliä. Roopella on pitkän sukellushistoriansa ansiosta henkilökohtainen kontaktipinta lukuisiin merkittäviin Itämeren sotahylkyihin. Hän on mm. Badewanne sukellustiimin perustajajäsen. Roope on ollut mukana myös Vrouw Maria -hylyn tutkimuksissa ensimmäisenä tekniikkasukeltajana jo vuonna 2000. Siitä eteenpäin olemme tehneet monenlaista yhteistyötä, eikä me vielä olla aikeissa lopettaa. Onnea ja iloa siis Roopelle <3

Roope vauhdissa kuvaamassa Vrouw Marian tarkastusmatkalla vuonna 2002 VL Telkällä. Kuva Minna Koivikko