perjantai 31. joulukuuta 2021

Liukumista

Vuosi 2021 oli itselleni liukumisen vuosi. Aloitin projektipäällikkönä uudessa hankkeessa huhtikuun alussa ja oikeastaan koko vuosi on mennyt liukuessa uuteen positioon ja projektia käynnistellessä. Yksi haaste oli keksiä uudelle projektille suomenkielinen nimi ja lopulta päädyin versioon "Veteen vajonneet, Ruotsin laivaston hylyt Suomenlinnan kulttuuriperintönä" eli luova käännös alkuperäisestä "The End of Glory Days? Biography of the Swedish wrecks as "Blue" Heritage of Sveaborg". Tässäkin tarvitsin muiden ihmisten apuja ja nimipallottelua käytiin Facebookissa. Olen edelleen voittajaehdokkaasta pystyssä päiväkahvit ja -kaljat suomenkielen virtuooseille eli Sofialle ja Villelle.

Meidän tiimi on myös elänyt näiden muutosten myötä eli Päivi siirtyi sijaisekseni, Riikka palasi väitöskirjavapaalta ja Kalle oli ns. kolmas lenkki varmistamassa sukellusturvallisuutta kesästä vuoden loppuun asti. Tontilla on pyörähtänyt myös Tero tukevalla osaamisellaan ja tietysti luottomies Jesse. Iloinen uutinen kuultiin joulukuussa eli saadaan vuodeksi 2022 palkattua kolmas meriarkeologi koko vuodeksi, ensimmäistä kertaa sitten organisaatiouudistuksen 2011. Kymmenen vuotta on pitkä aika jonglööreta vajavaisilla resursseilla. Paikka täytetään avoimen haun perusteella. Olen liukunut pois tältä virkatontilta, mutta jotkut työt ovat olleet sopivasti päällekkäin uuden projektin kanssa eli olen voinut osallistua mm. Ruotsinsalmen ja Porkkalan alueen viistokaikuluotauksiin. Vitsiksi on jo muodostunut toteamus "sehän taitaa olla Ruotsin laivaston hylky", joka on oikeuttanut osallistumiseni projektin puitteissa.

Saimme Suomenlinnan hylyistä mallinnettua kaksi lisää aikaisemmin yhden lisäksi. Hommasta ei olisi tullut mitään ilman Karia ja Pasia. Tolkuttoman haastavissa olosuhteissa he ovat kuvanneet ja mallintaneet hylyt. Aineisto pantiin heti töihin. Yhteistyökumppanimme Ehrensvärd- seuran täyttäessä 100-vuotta, pääsi projektin esittelyvideo mukaan Suomenlinna- museon näyttelyyn. Jos et ole vielä nähnyt niin käy kurkkaamassa: https://www.youtube.com/watch?v=dKNwek8U2zw

Suurena apuna hanketta käynnistäessä oli meidän huippu korkeakouluharjoittelija Sabina, jonka kaksikielisyyden ansiosta saatiin laitettua apurahahakemus myös Svenska Kulturfondeniin. Projektin rahoitus tulee vain osittain Tukholman yliopiston tutkimusohjelmasta "Unohdettu laivasto" ja varsinainen tutkimusrahoitus jäi haettavaksi eri säätiöiltä. Toistaiseksi olemme olleet onnekkaita Weisell-säätiön tuen kanssa, josta lämmin kiitos säätiön väelle! Muiden kanssa pidämme vielä peukkuja pystyssä. On ollut itsellenikin aikamoinen haaste suunnitella viiden vuoden tutkimushanke budjetteineen. Meriarkeologiassa kun ei ole sitä tallattua vesihiihtolatua, jota pitkin voisi suksia. Aina ollaan uuden äärellä, niin kuin tutkimuksessa pitääkin olla.

Yksi liukuminen on tapahtunut sukeltamisessa. Olen siirtymässä suljetun kierron laitteistolla sukeltajaksi. Tätä siirtymää olen tehnyt jo vuodesta 2016, mutta nyt ollaan jo konkretian äärellä. Kävin syksyllä kahdessa introssa testaamassa laitteistoa, joista kiitos Pasille ja Samille. Roope auttoi eniten pyyläämään Tartsania puuhun lopettamalla rebe-sukeltamisen ja myymällä laitteiston Museovirastolle. Toinen iso vetoapu tuli Weiselliltä, sillä rahoituksen turvin saamme hankittua toisen laitepaketin ja kurssitukset. Siirtyminen vaatii aktiivista harjoittelua ja hyvää kuntoa. Olenkin syksyn käynyt PT:n  ohjauksessa (jos etsit hyvää ohjaajaa, niin suosittelen Katja Liljaa) kuntosalilla ja aloitin myös Capoeiran harrastamisen, kumma laji kun jäi kerrasta koukkuun. Erityiskiitosmaininta Samulille, joka on vetänyt kaikissa keleissä ulkona keppijumppaa ja sehän se kyykkäilyineen onkin varsinainen kuningaslaji. Selän välilevyvammaisena on juokseminen täytynyt jättää taakse, mutta sen sijaan hurahdin vielä joululomalla hiihtämiseen. Eiköhän niitä latujakin ala löytymään!

Vuotta 2021 on kirkastanut ihanat työkaverit, meriarkeologian historian pohtiminen kuten myös aktiivinen yhteistyö eri tahojen kanssa. On superhauskaa olla tekemisissä erilaisten osaajien kanssa ja katsoa miten pitkälle päästään yhdessä. Kesän huippukohtia oli Badewannen flöitti-tutkimuksiin osallistuminen. Se vei lähes viikoksi Viroon, joka oli näinä rajoitusaikoina tervetullutta vaihtelua. Tulipa siinä koettua yksi uran huippuhetkistä pintahenkilönä, kun ensimmäisenä ylös tullut Ivar totesi flöitin peräpeilissä olleen vuosiluvun 1636. Hetken ajattelin että hän vitsailee, mutta ihmeellisiä asioita tapahtuu oikeassakin elämässä!

Niitä lisää tulevallekin vuodelle!

Kiitos ja halaus kaikille, oli jännä vuosi 2021, terveyttä ja turvallisuutta uusiin seikkailuihin vuodelle 2022!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti