Sukeltamisen turvallisuudesta

Osallistuimme Techu 2017- seminaariin lauantaina 22.1.2017 Helsingin Pasilassa. Kyseessä on Sukeltajaliiton organisoima yksipäiväinen tapahtuma, joka on tehty yhteistyössä sukellusalan toimijoiden kanssa. Tavoitteena on tehdä erilaisesta tekniikkasukeltamisesta turvallisempaa, ja sitä kautta myös hauskempaa. Ohjelmaan oli saatu puhujiksi vakuuttava joukko asiantuntijoita ympäri maailmaa, kaukaisin puhuja tuli Uudesta Seelannista. Ulkomaisten puhujien pääpaino oli erityisesti sukellusturvallisuudessa. Kotimaiset esiintyjät keskittyivät kertomaan hauskoja tarinoita elävästä elämästä eli luola- ja hylkysukeltamisesta. Yleisö oli hyvin mukana ja kupliva nauru täytti salin moneen kertaan seminaarin aikana. Päivän kulku oli suunniteltu jouhevaksi mahdollistaen verkostoitumisen ja kuulumisten vaihtamisen vanhojen tuttujen kesken.

 Techu -seminaarin yhteyteen oli järjestetty mahdollisuus osallistua sukeltajille suunnattuun ensiapukurssiin. Niinpä työviikon päätteeksi suuntasimme vielä perjantai-illaksi ottamaan oppia DAN BLS + D kurssille. Nimihirviö ei tietenkään kerro mitään asiaan vihkiytymättömälle, mutta DAN on organisaatio nimeltä Divers Alert Networks eli organisaatio joka jakaa turvallisuustietoutta ja myös vakuutuksia sukeltajille. BLS on puolestaan Basic Life Support, joka vastannee tietosisällöltään Punaisen Ristin EA1 kurssia. D- taas viittaa Defibrillaattoriin eli tuttavallisemmin Deffaan, suomenkieliseksi nimeksi on ehdotettu sydäniskuria. Laitteen kanssa harjoitellaan tilannetta jossa tulee ongelmia sydämen kanssa.

 Pääkouluttajana toimi Riikka Keto-Timonen ja hän hoiti kurssin erittäin pätevästi. Neljään tuntiin oli tiivistetty runsaasti tärkeää tietoutta ja käytännön harjoittelua. Ensiaputaitoja pitää harjoitella säännöllisesti. Koskaan ei voi tietään milloin taidot tulevat tosielämässä tarpeeseen, puhuttiinpa nyt sitten sukeltamisesta tai ihan vain arkielämästä. Treenasimme Anne-nuken kanssa deffan käyttöä ja toisillamme kylkiasentoa ja sidontataitoja. Opet demosivat aluksi deffan käyttöä ja odottelimme innokkaana hetkeä jolloin Anne-nukke pomppaa sähköiskun voimasta, mutta Hollywood-efektiä ei kuulemma yleisestikään ottaen tule edes oikealla ihmisellä. Uutena laitteena oli tukehtumisliivi. Uhri puki punaiset liivit ylleen ja survoi juustonaksun liivin etupuolen ”henkitorveen”. Pelastajan oli tarkoitus oikealla otteella saada naksu lentämään mahdollisimman kauas. Ensin tosin taottiin viisi kertaa liivin selkäpuolen tyynyyn toistelemalla: ”yski, yski yski!” Arvaatte varmaan että meidän kolmihenkinen tiimi meinasi lähinnä tukehtua nauruun tuossa kohtaa, vaikka vakavasta asiasta onkin kyse. Sori siitä! Ehkä tässä vaan toteutui jo Techun henki eli harjoittelemalla lisää turvallisuutta.

 Hauskuus saattaa tosin jäädä asiaan vihkiytymättömälle päällimmäiseksi asiaksi, jolloin saattaa tulla kevytmielinen kuva sukeltamiseen aidosti liittyvistä riskeistä. Kokenut luolasukeltaja Sami Paakkarinen pitikin lauantain ensimmäisen esitelmän Romaniaan suuntautuneista luolaexploraatioista, jossa oli ollut useita eritasoisia haasteita. Kun tutkitaan ennestään tuntemattomia luolia keskellä Romanialaista vuoristoseutua, on selvää että ratkottavia ongelmia

riittää monelle eri tasolle. Lopulta, kun ihmeen kaupalla päästään kaikkien varusteiden kanssa Suomesta saakka romanialaiseen luolaan ja aloitetaan luolien kartoitus, vaikein päätös on viheltää peli poikki. Ihmisen mieli on eteenpäin suuntautunut ja on aina helpompi jatkaa eteenpäin kuin lopettaa. Jos näkyvyys on vain neljännesmetri, syvyyttä tulossa 80 metriä, ei työn jatkamiselle ole järkeviä perusteita. Työ ei kuitenkaan koskaan mene hukkaan, kun osaa jakaa omat kokemukset muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa. Omia kokemuksia jakamalla tulee sukeltamisesta kumulatiivinen prosessi, kaikkien ei tarvitse toistaa samoja virheitä.

 Sukellusonnettomuuksien tulkinta päättyy usein kohtaan “inhimillinen virhe”. Asiaan oli tarttunut lentopuolella elämäntyönsä tehnyt britti Gareth Lock. Hän valmistelee Granfieldin yliopistoon väitöskirjatutkimusta inhimillisestä virheestä sukellusonnettomuuksissa. On tärkeää selvittää miksi inhimillinen virhe pääsi syntymään, jotta vastaavanlaisia onnettomuuksia voidaan jatkossa välttää. Lentämisessä ollaan suunnittelutyössä tehty jo vuosikymmeniä töitä turvallisuus-näkökulma edellä. Yksi dia jäi esitykestä erityisesti mieleen. Siinä kuvattiin eri tason riskejä laatikoiden ja niissä olevien reikien avulla. Laatikot ja niiden reiät liikkuivat randomisti. Toisinaan ne osuivat linjaan, jolloin syntyi tunneli. Tämä edusti tilannetta jossa useampi inhimillinen virhe kumuloitui vakavaksi onnettomuudeksi.

 Seminaarin sukelluslääketieteellinen osio oli jälleen kerran uusiseelantilaisen lääkärin, fyysikon ja tekniikkasukeltajan Simon Mitchellin käsissä. Puhujana Mitchell on lahjakas, poikkeuksellinen. Techussa hänen puheenvuoronsa keskittyi suljetun kierron laitteeseen, hiilidioksidin poistoon, siinä käytettäviin apuvälineisiin sekä laitteen turvallisimpaan mahdolliseen käyttöön. Rebreatherit eivät ole Museoviraston meriarkeologeille arkipäivää (vielä), mutta yhtä kaikki esitelmä oli huikaisevan kiinnostava ja opetti uutta.

 DAN:n (Divers Alert Network) edustajana Techuun oli kutsuttu Rob Sijmons kertomaan DAN:n uudesta sukelluslokijärjestelmästä, Diver Safety Guardian Databasesta. Järjestelmältä saa paitsi tarkkoja tilastoja omista sukelluksistaan, myös kiinnostavia analyyseja omasta sukeltajantauti-riskistään.  Kenties ensi kenttäkaudella myös Museoviraston meriarkeologitiimi innostuu kirjaamaan sukelluksiaan DAN:n järjestelmään.

Luolasukelluskokemuksiaan Techuun tuomassa olivat Antti Apunen ja Janne Suhonen, jotka esittelivät Ruotsin pisimmän luolaston tutkimiseen keskittyvää Bjurälven –projektia, ruotsalais-suomalaista yhteistyötä, sen mukanaan tuomia haasteita ja oivalluksia.

 Immi Wallin esitteli hollantilaisen sotalaivan Huis de Warmelon identifiointiin käytetyn työn. Hylky löytyi merenpohjan luotauksissa jo vuonna 2002, samana vuonna kuin siitä julkaistiin artikkeli Hollannissa. Artikkelin kirjoittaja ei voinut kuvitellakaan, että laiva olisi aidosti voinut säilyä jossain. Museovirastolle uusi hylky oli vain iso tunnistamaton möykky merenpohjassa, kunnes Badewanne ryhmä vieraili hylyssä ensimmäistä kertaa. Kun jotain näin poikkeuksellista löytyy, käytetään yleensä asiantuntijaverkostoa ja kysellään, olisiko kenelläkään näkemystä kyseisen hylyn lippuvaltiosta. Yleensä nämä kyselyt vetävät vesiperän, sillä kulttuuriperinnön kanssa työskentelevät ovat niin työllistettyjä omilla alueillaan, ettei pitkäjänteistä selvitystyötä ehdi tekemään edes kollegoiden pyynnöstä.​

 Immin kiehtovan esitelmän jälkeen seminaariväkeä viihdyttämään siirtyi tekniikkasukeltaja ja kuvaaja JP Bresser, joka selviytyi vaikeasta tehtävästään seminaarin viimeisenä esiintyjänä. Bresserin häikäisevien dokumenttien mukana saimme hetkeksi sukeltaa hänen kanssaan luoliin ympäri maailmaa.

 Seminaarin lopuksi suoritettiin perinteinen, nopeatempoinen ja hulvaton sukellusvälinearvonta, joka oli omiaan kohottamaan karnevaalihenkeä ja siirtämään seminaariväen mielen antoisasta ja tiedontäyteisestä seminaarista kohti yhteistä illanviettoa ja ilonpitoa Bottalla. Huolimatta 18 lunastetusta arvasta onni jätti tällä kertaa suosimatta meriarkeologitiimiä. Hauskaa meillä oli joka tapauksessa! Kiitos järjestäjille Techu 2017 Teamille Pirkko, Saija, Susan, Jarkko, Mika, Teppo, Matti ja Mikko ja tietysti kiitokset kaikille esiintyjille!

 

lisätietoa seminaarista www.facebook.com/Techu17