torstai 26. maaliskuuta 2020

Unescon suojeluksessa

Tämä on se kevät kun ylivirittynyt planeettamme löysi jarrupolkimen. Kaikki on ajateltava uusiksi. Jos Korona ei ole muuttanut elämääsi, et ole tehnyt tarpeeksi. Näin se vain on. Näkymätön vihollinen on keskuudessamme ja turvallisin tapa toimia on ajatella, että kannat virusta ja sinun tulee pitää turvavälit kunnossa. Kaikilla meillä on läheisiä riskiryhmässä, joten muistakaa merikotkan siipienväli.

Yksi Koronan uhreista oli IKUWA7 kongressimme, jota suunniteltiin pidettäväksi Helsingissä touko-kesäkuun vaihteessa. Huhuja alkoi kiiriä kollegoilta eri puolilla maailmaa toteutetuista matkustuskielloista ja odottelimme milloin asia rantautuu meille. Se oli kummallinen viikko. Maanantaina pidimme vielä Tiedekulmassa tilaisuuden, jossa hollantilainen vieraamme Wouter Waldus kertoi IJsselkoggin nosto-operaatiosta. Paneelissa keskustelivat Museoviraston ja Kansallismuseon edustajat yhdessä IKUWA7 vetäjän Kalle Virtasen kanssa. Sukeltajaliiton Sari Nuotio luotsasi keskustelua ja lopputulema lienee ollut se, ettei hylyn nostamista ja museointia Suomessakaan pidetä ihan utopistisena. Promosimme IKUWA7 tapahtumaa, joka oli pääsyy tapahtuman järjestämiselle.

Perjantai olikin sitten kolmastoista päivä ja vedimme hätäjarrua! Ilmoitimme 240 osallistujalle kongressin peruuntumisesta. Onneksi meriarkeologiassa tulokset eivät happane vuodessa ja ihmiset ovat ylipäänsä tottuneet muuttuviin olosuhteisiin toimiessaan meriympäristöissä.

Maanantaina meillä oli jo tarjota uudet päivämäärät. Siirtyminen tasan vuodella ei onnistunut, sillä kyseinen ajankohta oli jo varattu. Kongressi pidetään Helsingin yliopiston tiloissa, joten kilpailu tilojen käytöstä on kovaa. Löysimme elokuusta 2021 uudet päivämäärät. Saman viikon lopulla saapuikin sitten tieto että Unesco suojelee kongressiamme. Toimimme siis Unescon ”patronagessa” ja pohtiessamme sanalle sopivaa käännöstä tuli ”suojelus” mieleen. Ollaan siis turvassa ja suojeluksessa muutoinkin. Pidetään huoli kaikkien jaksamisesta kriisiaikojen yli.

Tässä lisätietoa kongressista:

Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti