https://m.youtube.com/watch?v=T35-BFagsLw
Suljetun kierron laitteella sukeltaminen on ihan eri
planeetalta kuin avoimen kierron laitteella puhkuminen. Pintahenkilökunnalle se
tarkoittaa lisää jännityskerrointa, sillä sukeltajista ei tule laisinkaan
hengityskuplia pintaan. Ei ole mitään mitä tuijotella ja seurata veden
pinnalla, pelkkää aaltojen leikkiä ja oranssi poiju. Pintautumisaikakin on
arvio, sillä lopulliset dekompressioajat määrittää kone. Mitä pidempään
pohjalla, sen pidempään kestää myös nousu. Hengityskaasun määrä ei enää rajoita
samalla tavalla kuin aikaisemmin, sillä se kiertää luupissa välillä puhdistuen
ylimääräisestä hiilidioksidista. Aloittaessamme Vrouw tutkimuksia 2000-luvun
alussa, oli paineilmasukeltajilla käytännössä 12 minuuttia tehokasta työaikaa
pohjalla. Nyt aikarajoituksen sanelee kameroiden ja valojen akkujen kesto.
Hämmentävää!
|
Jouni Polkko valmiina kuvauskeikalle. |
|
Juho Lappalainen onnistuneen kuvauskeikan jälkeisissä tunnelmissa. |
|
Harri Laakso keskittyy reben testaamiseen. |
|
Jouni Polkko viimeistelee varusteita. |
|
Kamerakalusto on vedessä lähes neutraali, patjan näköiset vermeet on kelluketta. |
|
Bailout pullot laitetaan lopuksi roikkumaan sukeltajan kyljille. |
|
Roope Flinkman on luonteva kipparinkin tontilla. |
|
Pasi Lammi odottaa vuoroaan, menossa Harrin bailout pullojen rigaus.
|
Tommi ojentaa kameraa Jounille. Yksi sukelluksen vaarallisimmista vaiheista kovassa aallokossa. |
|
Siis oikeastaan hämmentävän hienoa. Kamera- ja valokalusto
ovat myös ihan eri planeetalta kuin 20 vuotta sitten. Nyt saamme tarkkaa kuvaa
sekä sisätiloista että hylyn ulkopuolelta. Tekniikka ei selitä tietenkään
kaikkea, vaan tarvitaan pätevät ja osaavat ihmiset käyttämään kalustoa. Ja
Badewannen miehet osaa! Heitä yhdistää intohimo sukeltamiseen ja vanhoihin
hylkyihin. Parhaiten ryhmä on tunnettu maailmansotien aikaisten hylkyjen
dokumentoinnista. Heidän töitään on saatu ihailla National Geographicin telkkarisarjasta
lähtien aina museonäyttelyihin. Helsingin sanomien kuukausiliite on näyttävästi
julkaissut ryhmän tutkimustuloksia vuosien varrella. Vanha pullukkamme Vrouw
Maria oli siis osaavissa käsissä.
Kelien vuoksi ajauduimme aikakapeikkoihin. Leiripäivä numero
kuusi ja kolmas sukelluspäivä. Herätys taas aamulla aikaisin, sillä
tuuliennusteen mukaan puoliltapäivin merellä olisi jo liian kova keli
sukellustoiminnalle. Vedessä ei tietenkään ole mitään hätää, mutta veteen meno,
ja erityisesti sieltä ylös kampeaminen ei ole kevyttä puuhaa täydessä
varustuksessa. Myös herkkää kuvauskalustoa ei sovi kolautella tukialuksen
rakenteisiin, jos haluaa että ne toimisivat suunnitellusti.
Kuvauksessa suunnitelmallisuus onkin tärkeä asia. Edellisenä
iltana istuimme Bodön vierasvenesataman olohuoneessa ja kävimme läpi seuraavan
päivän protokollaa. Kuka valaisee, kuka kuvaa ja kuva toimii mallina? Missäpäin
hylkyä ollaan, mihin vaiheeseen jäi mallinnuskuvaus ja mistä jatketaan? Aamulla
kaikilla on toimenkuva selvillä ja riittää kun ottaa paperisen eväspussin
pöydältä ja muistaa laittaa vaatteet päälle. Kaikki muu on jo valmiiksi pakattu
veneeseen. Bodön porukan pakkaamat eväspussit herättävät syvää onnellisuutta,
meistä pidetään huolta. Aamaria voi rapistella matkalla ulkomerelle. Roopen
työntäessä paakit eteen modernit dieselkoneet nostavat helposti ja pehmeästi meikäläisellä,
kuudella sukeltajalla ja kaikella yllä kuvatulla varustuksella lastatun veneen
plaaniin reilun 20 solmun vauhtiin. Ajanmukainen naviotiikka eli sähköiset
navogointinnin apujärjestelmät helpottavat turvallisen reitin löytymistä Vrouw
Marian uppoamispaikalle, jonne pääsemme noin kolmessa vartissa. Jos Konrad
Lourenzilla olisi ollut vastaavaa laitteistoa käytössään, ei meillä olisi
hylkyä mihin sukeltaa.
Sukeltajat valmistautuvat. Aluspuku, nallepuku, lämpöliivi, kuivapuku,
rebe ja bailout-pullot. Maskit, räpylät, valoakut, reelit ja silleesti.
Ihmeellistä että porukka on ylipäänsä saman vuorokauden aikana vedessä, kun
puettavaa ja muistettavaa on niin paljon. Yritän pysyä poissa tieltä ja kuvaan
videolle pintatoimintaa. Siihenkin on kova motivaatio, sillä Tukholmaan
avautuva uusi näyttely ”Itämeren aarteet”, joka haluaa esitellä myös Vrouw
Mariaa. Toivoivat näyttelyyn kuvamateriaalia myös pintatoiminnasta. On hauskaa
löytää itsestään pieni dokumentaristi ja taltioida pinnanpäällistä touhua.
Olisihan sieltä Tukholmasta lähetetty ammattilainenkin hoitamaan hommaa, mutta
meillä ei tilat antaneet myöden, kun kuitenkin liikutaan kevyellä kalustolla.
Näin sitä pääsee taas itse oppimaan jotain uutta ja hyödyllistä. Onneksi Jesse
tulee kohta takaisin maailmalta, joten sitten ei enää tarvitse keskustella
siitä kuka kuvaa.
Aamun sukellukset hoituvat hienosti. Juho ja Tommi kiertävät
hylyn ympäri kuvaten malliin rungon alinta osaa ja pohjaan levinneitä
rakenteita. Toisessa ryhmässä Jouni kuvaa, Harri valaisee ja Pasi leijuu
zen-asenteella paikallaan. Syntyy kuvamateriaalia uuteen kirjaan. Näkyväisyys
ei ole paras mahdollinen, mutta tehdään kaikki se mikä on inhimillisesti
mahdollista. Ehditään alta pois ennen tuulen nousemista. Vetäydytään Bodön
turviin, katsellaan video- ja kuvasaalista, mallinnetaan ja pistetään dataa
eteenpäin maailmalle. Joukostamme löytyi myös innokas videoeditoija Harri
Laakso ja hänen käsissään meidän työpäivä kutistetaan teidän iloksi muutaman
minuutin pätkiin. Enjoy! Niin mekin tehdään, seuraavaksi onkin sitten sauna J