Hahtiperän hylky, 1600-luvun proomu Oulusta päivää!

Entisen Vaakuna-hotellin takapihalta löytyi elokuussa remonttityömaan yhteydessä maakaivannosta -ylläripylläri- puulaivan jäännökset. Arkeologista valvontaa olivat hoitamassa maapuolen kollegat Arkeologisista kenttäpalveluista, Matleena ja Terhi. Yllätys oli aikamoinen kun kuopasta ilmiintyi laivan hylky kaikkien aiempien kunnallistekniikan putkien lomasta. Tarkemmin kun aatteli, oli löytöpaikka ihan potentiaalinen, sillä alueella oli sijainnut Oulun vanha satama 1500-luvulta eteenpäin, kunnes maankohoaminen mataloitti kulkemisen paikalle.

Tutkimusalue oli kuitenkin naurettavan pieni maapläntti, hotellin työntekijöiden parkkipaikka, joka oli myös esitutkimuksissa koekuopitettu huolellisesti. Elokuussa 80 hengen remonttityömaan logistiikka kulki alueen halki ja oli tärkeää saada hylky arvioitua, jotta voitaisiin valita oikeat työ- ja dokumentointimenetelmät. Maapuolen kollegat pyysivät apua sähköpostilla.
Se oli ensimmäinen viesti, jonka avasin palattuani kesälomalta tietokoneen ääreen toimistolle. Muu tiimi jatkoi voimien keräilyä, joten minulla oli mahdollisuus tehdä 112-keikka vanhoille kotikonnuilleni Ouluun. Lähtöpäätöstä helpotti naapurihuoneen aina kannustava Maija, arkeologisten kenttäpalveluiden pomo Manna ja osastonjohtaja Mikko, sillä kaikkien mielestä oli tärkeää käydä arvioimassa tilannetta paikan päällä.

Pääsin kurkkaamaan itsekin miltä kaivaus näyttää kaivurin kopista. Pisti harkitsemaan alanvaihtoa ;)

Mun tärkein Pikkuapulainen esittelee juuri sahattua dendronäytettä.

Hotellirakennus on heti kaivurin takana eli to-del-la ahdas tontti sovittaa hylyn kaivaus.

Siihen se olisi varmaan jäänytkin, ellei meillä olisi niin hyvää vapaaehtoisten verkostoa. Kallea ei tarvinnut paljoa houkutella mukaan ja löysin itseni tiistaina iltapäivällä jo kuopan reunalla Pikkuapulaisen ja pitkälaippaisen moottorisahan kanssa tutkailemassa hylkyä yhdessä huolestuneen hotellityömaan johdon kanssa. No, eihän se ole edes maailmanloppu kun “keittiöremontti”muuttuu arkeologiseksi kaivaukseksi, mutta tietysti sillä on vaikutusta työmaan logistiikkaan ja aikatauluun.
Muinaismuistolaki velvoittaa rakennuttajaa, samoin kuin meitä viranomaisia. Neuvotteluasenteella päästään pitkälle kun tunnustetaan tosiasiat- tuplataan arkeologien määrä, kaivetaan kahdessa vuorossa, dokumentoidaan rivakasti ja kaivetaan kaivinkoneilla aina kuin voidaan.

Poistuin kuopasta jo saman viikon lopuksi ja maapuolen kollegat jatkoivat urakointia vahvistettuna Katariinalla ja Johannalla. Sahatut dendronäytteet menivät analysointiin ja pikaisesti tulikin jo Tuomas Aakalan hyppysistä alustavat tulokset- Hahtiperän hylky on mäntyä ja ajoittuu 1600-luvun lopulle (lopullisissa tuloksissa viimeisin vuosirengas ajoittui vuoteen 1684).

Tuomas pääsi myöhemmin katsomaan hylkyä Vantaalla dendrospesialistin silmin.

Mutta Hahtiperän hylyn kanssa yhteinen taival oli vasta avattu. Kaivausten loputtua hylky nostettiin palasina ylös montusta, laitettiin kuormalavoille, rekkaan ja kohti etelää. Oulussa ei ollut mahdollisuutta konservoida noin massiivisia rakenteita, joten tyo siirtyi Vantaalle Museoviraston uuteen Konservointi- ja kokoelmakeskukseen. Sielläkin kuukatta aikaisemmin aloittaneen uuden konservaattorimme Liisan henki salpautui, kun kävi ilmi millaisesta projektista voisikaan olla kyse. Ihan hyvä noin lähes ekaksi virkaduuniksi valtion ainoana vettyneen materiaalin spesialistina. Liisalla on kova kansainvälinen ura takana, joten ohjakset oli nopeasti käsissä!

Vähälän kyytiin ja etelään!

Liisa taputtelee Prinsessaa kylpyä varten.

Sitten kokousteltiin, laskettiin budjettia, mietittiin dokumentointitapoja ja pohdittiin, miten hitossa voidaan purkaa osiin laiva, vielapä niin, että sen saa viela takaisin kasaan konservoinnin jälkeen ja vieläpä näytille Pohjois-Pohjanmaan uusittavaan museoon? Museomiehet Pasi ja Mika ovat olleet hyvin tomerasti hylyn asiamiehinä Oulun kaupungin suuntaan. Hylystä on säilynyt käytännössä puolesta puolet. Eli leveyssuunnassa puolet on vienyt ahneet mikrobit, puu on hiljaa maatunut pois. Perä ja keula ovat kadonneet viisikymmenentä vuotta aikaisemmin vedettyjen kunnallistekniikoiden yhteydessä.

Onneksi Museovirastosta löytyy erilaista osaamista. Seurasaaresta ja Merimuseosta kaiveltiin esiin parivaljakko Jaffe ja Juha, joiden kanssa tehtiin ensin purkukokeilu ja sen jälkeen purettiin parhaimmaksi havaitulla tekniikalla konservointiin tuleva neljän pohjatukin levyinen osa hylkyä, koodinimellä Lohkopala tai Prinsessa. Kappale on ihan näyttävä, mutta mahdotonta konservoida yhtenä osana pakastekuivaimessa.

Lentävä Lohkopala matkalla ositettavaksi.

Juha ja Jaffe täydessä vauhdissa purkuhommissa.

Mikään ei ole ollut suoraviivaista ja yksinkertaista, olemme oppineet hylyn kanssa jo paljon. Kuvakokoelmien Ilari kuvasi hienot 3D mallit kokeilumielessä yhdesta kaaresta ja koko Prinsessan. Katso vaikka itse:

https://sketchfab.com/3d-models/5ac7a95863804bf69b1a1b2d811315ac

Vielä on lopullisesti päättämättä mitä tapahtuu lopuille kappaleille ja miten ne ylipäänsä dokumentoidaan. Nehän on toki dokumentoitu arkeologisesti silloin kun ne olivat vielä löytöpaikallaan, mutta nyt osista saisi vielä enemmän dataa irti laivanrakennustutkimus-näkökulmasta.

Niinpä joulun välipäivät olikin yllättäin pyhitetty Hahtiperälle. Metropolian opettaja Ale kävi keskustelemassa yhteistyöstä oppilasprojektina- voitaisiin testata mikä olisi paras dokumentointitekniikka ja miettiä digitaalisia ennallitustapoja. Helsingin yliopistoonkin on tulossa keväällä käsiskanneri, jonka kanssa voitaisiin myös tehdä kokeiluja. Dendrospesialistin kanssa tutkimusyhteistyö on vasta avattu, puusta saa vielä vaikka ja mitä tietoa irti, minkalaisia runkoja käytettiin, missä ne olivat kasvaneet, oliko niitä erityisesti kasvatettu laivanrakennuspuuksi... ja yliopiston kanssa vielä monititetieista tutkimusta puun säilymisestä, tässä avainhenkilönä on meribiologi Ari, yhteistyö jatkuu Hylkyindeksi-projektin jälkeenkin. Ja kyllä tässä vielä konservointimenetelmiäkin päästään vertailemaan.

Kaksi pohjatukkia onnellisesti omassa Raimon valmistamassa altaassaan matkalla kohti konservointia.

Kaivetaan vielä erilaista osaamista ja innostusta, yksi arkistoihminen olisi hyvä saada penkomaan historialliset taustat, mutta vaikuttaa siltä että Hahtiperän ympärille saadaan aito tutkimusprojekti kiinnostavien kysymysten kanssa. Onhan Oulu vanha meri- ja teknologiakaupunki- mikä olisi kiinnostavampaa kuin törmätä näin vanhaan laivaan?

Vielä on ratkaisematta osittain myos konservoinnin rahoitus. Osa hylyn kappaleista halutaan näytille hotelliin remontin valmistumisen jälkeen. Heille syttyi suuri lukkarin rakkaus hylkyyn ja tarjosivat museolle yhteistyötä- he voisivat toimia sisäänheittäjinä kertomalla hylyn olemassaolosta aitojen kappaleiden avulla. Erittäin kannatettava idea, museonäyttelyt eivät aina kaikkia ihmisiä tavoita ja historia on kuitenkin meidän yhteista omaisuutta. Vireillä on joukkorahoituskampanja, jossa myytäisiin tutkimuksista kertoavaa kirjaa. Kirjan tekstin luomiseen on innostunut hylkyä kaivamassa ollut Katariina, joka juuri palkittiin myös tietokirjailijana elämäntyöstään <3 Saataisiin Hahtiperän avulla tunnetuksi myös nykyarkeologian mahdollisuuksia ja tehdä myös konservointityötä tutuksi ihmisille. Eihän jengi edes tiedä että märkä puu pitää käsitellä laboratorio-olosuhteissa, erikoiskemikaaleilla, erikoisvälinein, erikoishenkilökunnan toimesta käsityönä, jotta se säilyisi alkuperäisen näköisenä. Materiaali prosessissa kyllä muuttuu, sillä osa kadonneesta puusta korvataan nestemäisellä muovilla eli Polyetyleeniglygolilla. Toistaiseksi paras konservointimenetelmä, jolla esim. Vasa laiva Tukholmassa on käsitelty.

Välipäivinä kylpyyn menevät kappaleet.

Vuoden viimeinen päivä ja saatiin jäähileiseen veteen uimaan lähes kaikki loput hylyn kappaleet. Onneksi on pätevät kaivinkonekuskit ja nosturikuskit, ilman sellaista asiantuntemusta nämä kappaleet eivät liikkuisi mihinkään, ei Oulussa eikä Vantaalla <3




Tämä jännä vuosi kääntyy loppua kohden, paluumatkalla Vantaalta Sturenkadun pääkallopaikalle, jouduin vielä hylkäämään virka-auton Suunnon parkkikselle- käsittämättömällä tavalla renkaaseen oli iskeytynyt metallinpalanen viiltäen sellaisen ventin kumiin, ettei siellä enää mikään kaasu pysynyt. Hetken meinasi alahuuli väpättää, olin nääs kylmissäni, märkä ja kurainen möyrittyäni koko päivän ulkona liinottamassa nostoa varten kuormalavoille pakattuja hylyn rakenneosia. Oli niinsanotusti kaikkensa antanut olo, onneksi Suunnon Pasi oli automiehenä aallon päällä ja auttoi ratkaisemaan tilanteen! Samoin monesta virka-auto-tilanteesta pelastanut Jukka, joka vastasi kännykkään vielä vapaapäivänä ja selvitti mihin auto pitää kyörätä.
Kiitos kaikille Blogin lukijoille kun olette seuranneet meidän jengin edesottamuksia! Tästä on hyvä ponnistaa vuoteen 2020! Siispä toivotan kaikkea hyvää kaikille! Me ollaan meriarkeologeja, eikä meillä aina ole itku kurkussa ;)


Halauksin, Minna