Väliviikko

Väliviikko on yleensä sellainen jossa tasoitellaan edellisen reissun jättämät jäljet, tuupataan aineistoa eteenpäin arkistointikoneistoon ja orientoidutaan seuraavaan retkeen.

Laivaloukkuna Jussarö -projektin väliviikko olikin vähän erilainen jo mainitsemani Hylkysaaresta luopumisen vuoksi. Uuteen kokoelmakeskukseen ei suunniteltu tiloja meriarkeologialle, joten sopeudumme vallitseviin olosuhteisiin. Meille oli valmiiksi kasattu noin yhdeksän metriä hyllytilaa, joka tietysti aiheutti lähinnä hilpeyttä. Mihin katosi ne kaikki toivomamme 27 hyllymetriä?

Onneksi Kokesta (=Kokoelmakeskus) löytyi myös joustavia ihmisiä ja pian lisää hyllyä alkoikin jo nousta. Avaimien kanssa oli myös varsinainen säätäminen, erikois-special-sähköavaimet aktivoidaan viikoksi kerrallaan ja tietenkään en onnistunut odottamaan niin kauaa että aktivointi olisi aikuisten-oikeesti onnistunut ekalla kerralla. Niinhän siinä sitten kävi; kun olisin tarvinnut avainta päästäkseni pois vessasta huomasinkin olevani jumissa.

Edellisenä päivänä veneilimme Jessen kanssa Kotkaan palauttamaan Wellamoa. Weltsulla ei ole toistaiseksi kotipaikkaa Helsingissä joten se viihtyy parhaiten Merimuseon setien, Jarnon ja Juhan, hellässä huolenpidossa. Poikkesimme matkalla kurkkaamaan myös Kotka Rankin, oli juu ohutta yläpilveä. Merimuseon oppaalta opimme mitä rankki tarkoittaa, se on viinan valmistuksessa syntyvä oheistuote- eli "haisee kuin rankkitynnyri" lienee ihan osuva ilmaus vaikkapa Kotkan meripäivien aikoihin.

Haikea luopumisen hetki. Jesse jättää jäähyväisiä Weltsulle. Kuva Minna Koivikko.

Rankki on vuosi sitten avautunut yleisölle. Se on ollut pitkään suljettu armeijan saari. Luonto oli hyvin vaikuttavaa, tosin hyttysiä olisi joku ystävällinen voinut ruokkia vähän paremmin. Niillä oli selvästi nälkäraivari. Paikalla on edelleen myös sääasema. Oli mukavaa saada kasvot Rankille, radion merisäässä se on muodostunut jo legendaksi. Käykää toki pistäytymässä jos eksytte hoodeille.

Merimaisema vaan on niin tolkuttoman kaunis. Kuva Minna Koivikko.

Kesähessu Jesse vikoja päiviä duunissa. Kyl-lä, meidän yhteistyö jatkuu ilman muuta! Kuva Minna Koivikko.

Vielä sananen kotkalaisuudesta. Kun tankkasimme Wellamon, juttelin paikallisen bensiksen henkilön kanssa. Hän kertoi ettei Kotkassa kukaan harrasta veneilyä, veneily on osa elämää.

Kotka onkin aito merellinen kaupunki ja merikeskus Vellamo sen ylpeyden aihe. Siellä on nyt muuten hauska näyttely merimiesten tatuoinneista. Sekin kannattaa käydä kurkkaamassa :-) Kuvamanipulaation avulla voi testata miltä tatskat näyttävät omassa nahkassa.

Paluumatka Kotkasta taittui mukavasti kultaisen ankkurin omaavan Kalle Salosen kyydissä. Kiitos Kalle Kultainen <3 Väsynyt meriarkeologi ei ollut ihan parasta matkaseuraa kun välillä piti vähän torkahtaa.

Huomenna jatketaan vielä Hylkysaaren purkamista. Edessä on mieluisa tehtävä palauttaa Saaristolaivaston ensimmäisten alusten osia takaisin Suomenlinnaan. Ne on nostettu merestä 1980-luvun alussa. Kerron niistä lisää jossain toisessa kohtaa, sillä se on ihan oma lukunsa Suomen meriarkeologian historiassa :-D

Minna

Ps. Jussarö II alumiinitikkaista pääsi osa Merimuseon kokoelmiin. Ehkäpä ne jonain päivänä ovat näyttelyssä kertomassa meriarkeologisen tutkimuksen historiasta- jos joku nyt malttaisi tutkia aihetta edes kirjan verran.

Laivaloukkuna Jussarö, vika action päivä

Aina tulee se hetki kun kaikki kiva loppuu. Tuntuu haikealta ja hyvältä. On antanut kaikkensa ja ehkä vielä vähän enemmän. Tässä vikan meripäivän fotoja. Jäljelle jää vielä logistiikka-roudaus takaisin Helsinkiin ja tukiaseman siivoaminen. Ihmiset lähtevät eri suuntiin: Mikko ja Vali jatkavat purjehtimista, osa porukasta suuntaa autoillaan juhannuksen viettoon. RIB lähtee meriarkeologisen kaluston uuteen majapaikkaan Kokoelmakeskukseen Vantaalle jonne Ari ystävällisesti lupasi sen vetää trailerilla. Tämä on iso muutos meriarkeologisen toiminnan logiikassa. Hylkysaarella sanotaan lopulliset hyvästit kesäkuun lopussa ja kaluston muuttokuorma lähti juuri ennen leiriä. Tuntuu siltä että koko kesäkuu on ollut yhtä tavaran pyöritystä. Ehkä se tästä vähän tasottuu, mutta haba on sentään kasvanut kiitettävästi.

Jesse ja RIB turvaveneilee. Sumussa on liian helppoa kadottaa sukeltajien kuplat ja nousupoijut. Kuva Minna Koivikko.

Niko katse pallossa eli vahtimassa poijua Maijan peräkannella. Kuva Minna Koivikko.

Varsinainen hernerokkasumu. Kuva Jesse Jokinen.

Toisinaan on horisonttikin jo vähän vinossa. Kuva Jesse Jokinen.

Sukeltajat lähestymässä nousutikkaita. Kuva Jesse Jokinen.

Tikkaita vielä varmistellaan. Kuva Jesse Jokinen.

Sukeltajien (Ari ja Päivi) käsistä avustetaan tutkimusvälineet. Kuva Jesse Jokinen.

Äh ja puh, viimeiseksi nostetaan merkkipoijujen painot pintaan. Onneksi kaluston muutto on kasvattanut voimia tasaisesti :-) Kuva Jesse Jokinen.

Mun otsasuoni pullistellee. Kuva Jesse Jokinen.

LAIVALOUKKUNA JUSSARÖ -projekti kiittää kaikkia osallistujia. Ensi vuonna jatketaan :-)

Halauksin, Minna

Huomenna poutaa?

Keskiviikko, leiripäivä no 9. Suomen kesä ja sääennusteet ovat jotenkin aina lievästi epäsynkassa. Kiipesin aamulla vanhaan merivartioston torniin katsomaan omin unisin silmin miltä merellä näyttää. Ei ollut tyynyn alla etanaa jolta olisi voinut kysyä ja mobiiliennusteet oli jo nuuskittu läpi. Piti hieraista silmiä pariin otteeseen sillä oikeastaan mitään ei näkynyt, vain sumujen saari!

Onneksi eilen illalla päätimme siirtää aamupalan kahdeksaksi joten leiriläiset saavat nukkua univelkoja pois. Kiirettä ei ole, koko päivä menee kuitenkin. Sumun sekaan ei auta lähteä kun liikutaan väylien ulkopuolella, lisäksi ei-niin-tutulla -alueella.

Leirin tavoitteet on jo lähes saavutettu. Olemme saaneet runsaasti 3D dokumentaatiomateriaalia ja erityisesti hyvää oppia siitä, miten Itämeren hylkyjä kannattaa lähestyä kun tehdään arkeologista dokumentaatiota fotogrammetrian avulla. Olemme saaneet sahatuksi yhteensä viisi ajoitusnäytettä.

Eilen sahattu näyte oli hyvin mielenkiintoinen sillä puuaines vaikuttaa havupuuta. Tarkoittaako tämä sitten sitä että Alue 4:n ja Alue 3:n hylyn osat ovat eri laivasta? Ymmärrykseni mukaan, laivanrakennuksessa on saatettu käyttää eri puulajeja eri rakenneosissa, mutta oletettavampaa olisi toki ollut löytää lisää tammea. Jäämme jännänä odottamaan ajoitustuloksia.

Eilinen iltapäivä oli malliesimerkki siitä miten keli vaikuttaa ihmisten vireystilaan. Tuulispäivinä kaikki ovat tarkkoina ja huolellisia, asioita varmistellaan moneen kertaan. Kun aurinko alkaa paistamaan ja meri on peilityyni, rentoutuu myös aikuisleiriläinen. Iltapäivän lähdössä huomasimme rantaan jääneen kaivauslastan ja vedenalaiskameran o-renkaan. Tämä pisti sukellussuunnitelmat uusiksi. Tässä ammatissa ei kannata jäädä murehtimaan menneitä vaan mennään virran mukana eteenpäin. Kaivauslasta simuloitiin Maija-aluksen työkaluista ja kuvastehtävä vaihtui sahaukseen ja näytepalan kiilaukseen.

Kölin vieressä pötkötellyt rakenneosa oli moreenipohjaa vasten, joten sahaaminen oli käynyt työlääksi. Operaatio jatkui kun tehtiin sahalle vähän tilaa kaivamalla kivistä hiekkaa pois tieltä. Saha oli päässyt jo tylsymään ja sukeltajat Päivi ja Jesse meinasivat hyytyä. Hätä ei ollut tämänkään näköinen, sillä Maijan ruumasta löytyi terävä saha ja laskimme uuden sahan suoraan pelipaikalle. Näin ei monestikaan voi tehdä, mutta Maija oli juuri sukeltajien yläpuolella ja puhelinyhteys pinnan ja sukeltajien välillä varmisti turvallisen työkalun toimituksen. Täydellistä palvelua :-)

Jesse halusi ehdottomasti kokeilla miten työlästä on viedä kädessä kauppakori täynnä työkaluja mukana pohjaan. Pohjaan niiden kanssa pääsee aika mukavasti, paino vie mennessään, mutta pintautuminen on vaativampaa. Pintauimisesta korin kanssa tulikin jo mainittua aiemmin ja nyt otimme tavaksi heittää liinan pintautuneille sukeltajille. Jesselle ei jäänyt epäilystä miten epämukavaa se voi olla. Pintapuhelimeen kantautuneet voimasanat vahvistivat tulkinnan.

Eihän me vaaratilanteiltakaan olla vältytty. Pahimmat taitavat olla henkselit kuivapuvun vetskarin välissä, ei ole turvallista kun kylmä Itämeri tunkee väkisin pukuun. Läheltä-piti hetki koettiin vielä eilen kun sukeltaja jäi räpylästä kiinni reeli-naruun, joka oli niin hyvin maastoutunut etten huomannut sitä edes tarkastaessani kohteen turvallisuutta. Onneksi kyseessä olivat kokeneet sukeltajat, joten molemmat tilanteet selvitettiin mallikkaasti. Kuivapuku tikattiin kiinni ja sukellus saattoi jatkua. Sukeltajapari irrotti naruun juuttuneen räpylän. Mikko ja Vali kävivät vielä ystävällisesti poistamassa turhan narun, joten paikka on jatkossa turvallisempi.

Ylipäänsä leiritouhu on ollut hengeltään toiset huomioivaa ja auttavaa. Minä-minä -asenteella ei ryhmätyössä pitkälle pötkitä. Näin leirin vetäjän ja vastuuhenkilön näkökulmasta, olen tosi kiitollinen kaikkien osallistumisesta. Toisella viikolla Sukeltajat ry:n Maija-alus ja kokenut miehitys, Ekku ja Eero, tekivät sukellustoiminnasta vielä yhteisöllisempää kun mahduimme koko porukka samaan paattiin. Minusta tuntuu että olemme onnistuneet luomaan toimivan konseptin tehdä yhteisöllistä meriarkeologiaa 2010-luvun Suomessa.

Kiitollisin mielin,
Minna

Alusarsenaalia Jussarön vanhan merivartioaseman laiturissa. Stella odottaa juhannuksen jälkeen saapuvia H2O-seuran sukeltajia, Maija, Wellamo ja RIB ovat aktiivikäytössä. Kuva Jesse Jokinen.

Myrskyn ratsastajat

Kun toiset vielä lähtee omalla mukavuusalueellaan merelle sukeltamaan kovalla tuulella, käy toiset testaamaan laitteita laiturin alle ja kohtaamaan laiturin alla asuvan mörön. Kuva Päivi Jantunen.

Päivi ja Korppu silmä kovana vahtimassa laiturisukelluksia. Kuva Minna Koivikko.

Ari sonnustautuu kuivapukuun. Kuva Minna Koivikko.

Keli on vielä kelvollinen kun kesähessua jaksaa naurattaa. Kuva Minna Koivikko.

Taas mentiin valtion lippu liehuen. Kuva Minna Koivikko.

RIB:issä saa mukaviakin asentoja. Kuvassa Kalle Virtanen, myrskyn ratsastaja! Miten niin aikuiten elämysleiri :-D. Kuva Minna Koivikko.

Sitten vielä paketti pois vedessä ja sutjakka hyljeloikka kyytiin. Homma pulkassa! Kuva Minna Koivikko.

Jussarö II, Hopeapriki

Kova keli esti ulos merelle menemisen joten päätimme sukeltaa Jussarö II nimiseen hylkyyn. Sen tutkimushistoria ulottuu 1960-luvulle. Identiteetti on edelleen ratkaisematta. Päätimme treenata 3D dokumentointia ja askaretelimme Nikon kanssa referenssipisteitä. Kuva Päivi Jantunen.

Maijaan alkoi pakkautua erinäköisiä sukeltimia. Kuva Päivi Jantunen.

Ennen lähtöä on hetki aikaa rupatella mukavia. Kuva Päivi Jantunen.

Jesse valmistelee hanskan laittamista käteen. Kuva Minna Koivikko.

Hylyn sijainti Jussarön salmessa. Kuva Minna Koivikko.

Minna leikkii Mauno Ahosta. Kuva Jesse Jokinen.

Sukeltajat pinnassa. Taustalle on ilmestynyt uusi poiju jossa roikkuu pala meriarkeologian historiaa. Kuva Minna Koivikko.

Maija nostaa kytkintä. Kuva Minna Koivikko.

Vasten auringonsiltaa... Kuva Minna Koivikko.

Pala meriarkeologian historiaa vihdoin pinnalla. Kuvassa askartelee Juha. Kuva Minna Koivikko.

Nämä tikkaat on asetettu hylkyyn 1980-luvun alussa. Näin ensimmäisen kerran ne 1990-luvulla ja mietin niiden poistamista. Olipa mukavaa saada "siivota" ne pois hylystä. Pistämme tikkaat puoliksi, osa alumiinista menee kierrätykseen ja palasta tarjoamme Merimuseon kokoelmiin. Kuva Minna Koivikko.

 

 

PS. Kun ajoimme tikkaat Wellamon keulassa hylyltä takaisin vanhalle merivartiostolle tuli vastaan purjevene. Pahoittelut hämmennyksestä, olihan se aika erikoinen näky: takakannella kaksi sukeltajaa varusteissaan ja edessä sinisimpukan kuorruttamat ylipitkät alumiinitikkaat. Kuva Minna Koivikko.

Kokkina laivaloukussa

Kati kokki legendaarisen riisikattilan vieressä. Kuva Minna Koivikko.

Mä ja kanasoossi. Riisikattilan meitsie. Kuva Jesse Jokinen.

Leiri lähenee loppuaan ja sen näkee siitä, että kaapit ovat tyhjentyneet ruoasta. Pakastimestakin näkyy jo pohja. Hyvä näin. Ei tarvitse kantaa syömätöntä ruokaa pois.

Tein tänään suuren päätöksen ja annoin keittiön kokonaan Mega-Marjatan ja vaihtokokin Valentinan haltuun. Heidän tehtävänään oli lihakeitto ja vegeille suppilovahverosoppa. Marjatta oli jossain välissä taikonut myös kaksi upeaa limppua. Olen yhden ranskalaisen maalaisleivän leiponut koko leirin aikana. Marjatta on ollut vastuussa aivan ihanien leipien ja sämpylöiden tekemisestä.

Jännittyneenä pakkasin sukelluskamani Maijan kyytiin ja loikkasin mukaan hedelmäkassin kanssa. Kokkikin pääsi maistamaan suolavettä. Aamun sää oli ihanan aurinkoinen ja meri liplatti kehräten kun siirryimme sukelluskohteelle. Minä sain kunnian mennä Minnan kanssa ensimmäisenä kohteelle. Se oli poijutettu jo aiemmin. Lomps veteen ja mukaan saimme korillisen merkkilappuja ja mahtivasaran

Sukellusajaksi olimme sanoneet puoli tuntia ja se meni aivan huomaamatta seuraillessa Minnaa. Olin ollut hieman hajamielinen lähdössä ja minulta jäi buddy-phonen kuuntelulaite Maijalle. Minna oli sitten tyytyväisenä jutellut minulle, kunnes huomasi, että en reagoinut. Eipä se haitannut. Valojen keilat puhuivat omaa kieltään ja me menimme alueen läpi.  Minna bongasi paikan, josta dendronäyte voitaisiin sahata, toivottavasti ilman suurempia vaikeuksia. Temppunarun päässä huomasin vasemmallani ison kasan jotain puuainesta ja kävin tökkäisemässä Minnaa, että käydäänkö katsomassa nuokin.

Palasimme poijulle ja kävimme koreinemme merkkaamassa Minnan valitseman sahauskohteen. Paluu pintaan ja kolmen minuutin turvapysähdyksen jälkeen polskuttelimme Maijalle molemmat koria kannatellen. Maijan sukellustikkaat ovat oivat ja tämäkin kompurajalka pääsi kipuamaan kannelle ilman erityisiä vaikeuksia.

Seuraavaksi veteen pääsivät Päivi ja Jesse, heillä oli hommana kohteen dokumentointi. Sain kuunnella vierestä buddy-phonejen pulinaa ja vähän harmittelin, että minulta oli jäänyt se kokematta veden alla.

Kuvauksien oltua valmiita Päivi ja Jesse kutsuivat alas Arin ja Juhan joille ojennettiin matkaan sahat dendronäytteiden ottoa varten. Jesse halusi työkuvaa sahaavista sukeltajista.  Mahtavaa parrua ei tällä sukelluksella saatu kokonaan sahattua ja saha jäi alas odottelemaan seuraavaa sukellusta.

Me palasimme Maijalla takaisin Jussarön kotiimme ja täällä olikin odottamassa jättipadallinen kuumaa lihakeittoa ja meille kasvissyöjille mainiota suppissoppaa. Valentina oli taikonut myös kasvissyöjille peruna leikkopapusalaattia. Oli tosiaan hieno fiilis tulla valmiiseen pöytään ja vain nauttia. Sukeltajana osaan arvostaa täyttävää sapuskaa ja sitä, että sen saa kiljuvaan nälkäänsä heti sukellusten jälkeen.

Mahtava päivä tänään ja ihanaa, että pääsin sukeltamaan. Onneksi on Marjatta matkassa ja Valentina sai kasvissyöjätkin hyrisemään tyytyväisyydestä.

Aurinkoisin terveisin

-Kati

Myrskyn jälkeen on poutasää...

Voi ah, kyllä tätä on odotettukin! Tiistaina saapui tyyneys, meri väreili kauniisti ja vain linnun sulat purjehtivat pinnalla. Pääsimme tukialus Maijalla merelle ja saimme jopa Kati-kokin mukaan sukeltamaan. Aloitimme operaation "dendronäytteen sahaus" käsittämättömän suuresta rakenneosasta. Aamupäivä sen kanssa jo hikoiltiin, kerättiin vähän voimia lounaan jälkeisillä päivätirsoilla ja nyt illalla lähdemme vielä jatkamaan! Tässä fiiliksiä Maijalta.

Maijan keulassa Päivi virittelee. Taustalla tyyni meri ja Jussarö. Kuva Niko Anttiroiko.

Ekana menossa Kati ja Minna. Kuva Niko Anttiroiko.

Pinnalla vielä pientä pohdintaa. Kuva Niko Anttiroiko.

Kauppakori on taas täynnä työkaluja. Tavoitteena merkata sahauspiste. Kuva Niko Anttiroiko.

Heittoliinaa perkele! Huutaa Kati, on nääs hyvin kypsää uida pinnalla pitkää matkaa raskaan korin kanssa. Kuva Niko Anttiroiko.

Jesse maastoutuneena kameran taakse. Kuva Niko Anttiroiko.

Jesse kuvaa Päiviä ja mittatikkuja. Kuva Niko Anttiroiko.

Ari valmistautuu sukellukseen. Kuva Niko Anttiroiko.

Kati katselee kun Ari ja Juha valmistautuvat "lähtöön". Juha-merkkinen moottorisaha on pärähtämässä käyntiin. Kuva Niko Anttiroiko.

Pintaosastolla on vihdoin leppoisaa. Vietiin myös paikan isäntä Jukka Hillo merelle tuulettumaan. Kuva Niko Anttiroiko.

RIB ajon treenaamista hyvällä kelillä :-) Kuva Niko Anttiroiko.

Seikkailujen saari

Viikko Jussarön vesillä on kulunut nopeasti ja mukavasti. Niin pinnan alla kuin päälläkin tehdään kovasti töitä: hylyn osia paikannetaan, poijutetaan, videokuvataan ja 3D-mallinnetaan, ajoitusnäytteitäkin sahataan. Työskentelemme niin tyynessä vedessä kuin korkeassa aallokossakin meren ja mahan velloessa toisinaan yhtä tahtia. Ylitsemme pyyhkäisee myräkkä jos toinenkin. Välillä tuulten ja maininkien tasoittumista on odoteltava vanhalla merivartioasemalla, viivähdettävä maskien ja snorkkelien sijaan hetki läppärien ja teekupposten äärellä. Joskus viime viikon alussa, iäisyyksiä sitten, paistoi aurinko.

Iltaisin meillä on ollut tapana kokoontua yhteen keskustelemaan menneistä ja tulevista sukelluksista. Laivasauna lämpenee. Rannasta kantautuu lokkien ja leiriläisten nauru. Talviturkit nakkaillaan suojaiseen lahden pohjukkaan Jussarön merivartioaseman edustalle.

Tukikohtana Jussarö on merkillinen, tuulten riepoma saari. Hylätyt kerrostalot ja kaivoskuilut, raudanmurskaamon mustaamat hiekkarannat ja ampuma-alueet kertovat sen entisestä elämästä kaivosmiesten ja sotilaiden saarena. Nykyään puolikas Jussarötä kuuluu Tammisaaren kansallispuistoon. Rantalaitureilla vilistää saukkoja, villissä aallokossa keikkuu joutsenia, pensaikoissa kahisee perhostutkijoita ja taivaalla vilahtavat merikotkien tummat jättiläishahmot. Peura jättää jälkensä mustaan rantahiekkaan. Sukellustoverimme Korppu-koirakin juoksee ylös, alas kallioita ja jahtaa keppejä ja kuplia rantavedestä.

Sukellusseurueemme viipyy saarella nyt juhannukseen saakka. Ensi viikolta toivomme auringon pilkahduksia, antoisia sukelluksia sekä sileää merta.

sukellusterveisin, Päivi 

Lauantai 18.6.2016, vaihtopäivä

Kävin työturvallisuuskurssin toukokuussa ja kouluttaja kertoi tutkimuksesta, joka totesi normityön sisältävän 25% säätämistä. Olen tullut siihen tulokseen että meriarkeologiassa prosenttiluku on ennemminkin 75. Homma ei koskaan mene ns. putkeen ja avaimet käteen meiningillä. Haasteet tulevat pääasiassa keliolosuhteista. Tämänkin leirin aikana on mennyt useampi myrskyrintama ohi. Sääennusteita seurataan silmä tarkkana ja päätös lähteä sukeltamaan saatetaan tehdä todella nopeasti kun tuuli kääntää suuntaa ja tappaa vanhan mainingin.

Veden alla pärjää yleensä missä tahansa kelissä, ongelma tulee ennemminkin pinnalla. Tukialuksessa tavarat eivät pysy paikoillaan ja veneeseen kiipeäminen raskaissa sukellusvarusteissa käy haasteeksi kovemmallekin kunnolle. Meidän asenne on se, että turhia riskejä ei kannata ottaa, sillä "asiakkaat" ovat meren pohjassa odottaneet jo useampi sata vuotta. Tämä teoriassa, kun ryhmään osuu kokeneita sukeltajia joilla on vain viikonloppu aikaa sukeltaa tulee keskustelu riskeistä jälleen ajankohtaiseksi.

Tänään oli varsinainen säätämispäivä. Eilisillan sääennusteet antoivat ymmärtää, ettei merelle ole asiaa sukeltamaan. Aamulla tilanne oli toinen ja tempaisimme nopeasti neljä sukeltajaa (Sanna, Juha, Päivi ja Kalle) Wellamoon ja menimme alue kakkoselle kuvaamaan mallinnusta varten ja tekemään etsintää. Maininki oli vielä kohtuullisen kokoista, mutta kukaan ei kuitenkaan pinnallakaan ryhtynyt ruokkimaan kaloja...

Sukellukset menivät suunnitellusti ja teimme nopean vaihdon kuiviin vaatteisiin ja ajoimme Baggöseen hakemaan leirin toisen viikon innokkaita sukeltajia. Kokki Kati meni kauppaan ja vei samalla Mikon ja Okon Tammisaareen bussille. Yritin kovasti kysellä Okolta miltä touhumme vaikuttaa 12 vuotiaan silmin, mutta hän totesi vain että ihan normi meininkiä. Innokas dosentti-iskä keskittyi pyyhkimään nenäliinalla huurtuvia ikkunoita.

Wellamosta tulee sadekeleillä varsinainen höyrysauna, varsinkin kun ajohyttiin tulee välillä märkiä sukeltajia. Kesken matkan irtosi vielä viimeinen toimiva pyyhkijä, joten tarvittiin vähän shoppailua ja virittelyä. Onneksi saaristossa asuu avuliaita ihmisiä ja Sommarön kaupasta löytyi tähänkin vaivaan lääkitys ja varasulat Katin mukana huoltiskalta.

Kaikki tokan viikon autoilevat leiriläiset ehtivät sovitusti ennen kolmea Baggöseen ja ehdimme takaisin ennenkuin myrsky ehti nousta liian kovaksi. Veneellä liikkuvat jäivät eri paikkoihin pitämään keliä ja pääsevät toivottavasti perille huomenissa. Paikalle ehtinyt ryhmä keskittyi loppupäivän "säätämään" :-)

Ensimmäisen viikon kuvashow

Olimme ensimmäisiä asiakkaita Jussarön vanhalla merivartioasemalla. Jukka Hillo kasaa meille ruokapöytää tiistaina. Kuva Minna Koivikko.

Laituri täyttyi kalustosta. Kuva Jesse Jokinen.

Stella laivan miehet Vesa Saarinen ja Kalle Salonen Jussarön laiturilla. Kuva Minna Koivikko.

Kesähessu Jesse Jokinen unelmaduunissaan ajamassa Wellamoa. Kuva Minna Koivikko.

Wellamo tutkimusalueella kaksi. Kuva Minna Koivikko.

Plotterista näkyy päivän kurvailut. Kuva Jesse Jokinen.

Kalle Virtanen pukee räpylöitä etsintäsukellukselle. Kuva Minna Koivikko.

Rauno Koivusaari valmistautuu etsintäsukellukselle. Kuva Minna Koivikko.

Joulutonttu treenaa RIB ajoa kovassa kelissä. Niko Anttiroiko ihailee maisemia. Kuva Jesse Jokinen.

Rauno nousemassa etsintäsukellukselta. Kuva Jesse Jokinen.

Rauno nousee edelleen, Musen veneessä odottavat Micke, Hernan, Kalle ja Riikka. Kuva Jesse Jokinen.

Räpylät vielä pois. Kuva Jesse Jokinen.

Iloiset seikkailijat. Kuva Jesse Jokinen.

Lehdistöpäivän tiedettä esittelee meriarkeologimme Riikka Alvik. Kuva Minna Koivikko.

Ruuhkaa laiturilla, taustalla vanha merivartioasema jolla majoitumme. Kuva Minna Koivikko.

Kalle esittelee sahaamaansa tammista näytepalaa. Kuva Minna Koivikko.

Tutkijan onnellinen hetki. Kuva Jesse Jokinen.

MAS:in PJ Kalle Virtanen sukelluksen jälkeen. Kuva Jesse Jokinen.

Tutkimusapulaisemme Päivi Jantunen pitkän sukelluksen jälkeen. Kuva Jesse Jokinen.

Mikko Huhtamies Helsingin yliopiston haaksirikko-projektista tuli tutustumaan sukellustoimintaan. Kuva Jesse Jokinen.

Juha Lauro onnellisesti takaisin pinnalla. Kuva Jesse Jokinen.

Elämyksellinen hetki ennen myrskyä. Kuva Jesse Jokinen.

Elämyksellinen hetki iltahämärissä. Kuva Jesse Jokinen.

Päivän työtulos neljä dendronäytettä. Tunnelma on vähintäänkin vapautunut. Kuva Jesse Jokinen.

Niko ja Minna dokumentoivat näytepalat. Kuva Minna Koivikko.

Moottorisaha sai päivän mittaan useita nimiä. Tässä pakataan Sanna-sahan työnäytettä. Pakkaamassa Niko ja Minna, taustalla Juha-merkkinen moottorisaha. Kuva Jesse Jokinen.

Kesähessun lepohetki. Kuva Jesse Jokinen.

Viikon päätteeksi päästiin taas lämpimän aterian äärelle. Iso kiitos kokeillemme Katille ja Marjatalle. Tämäkin armeija marssii mahallaan. Huomenna vaihtopäivä ja uudet sukeltajat kehiin :-) Kiitos ensimmäisen viikon bändille ja turvallista kotimatkaa!