Laivaloukkuna Jussarö -projektin väliviikko olikin vähän erilainen jo mainitsemani Hylkysaaresta luopumisen vuoksi. Uuteen kokoelmakeskukseen ei suunniteltu tiloja meriarkeologialle, joten sopeudumme vallitseviin olosuhteisiin. Meille oli valmiiksi kasattu noin yhdeksän metriä hyllytilaa, joka tietysti aiheutti lähinnä hilpeyttä. Mihin katosi ne kaikki toivomamme 27 hyllymetriä?
Onneksi Kokesta (=Kokoelmakeskus) löytyi myös joustavia ihmisiä ja pian lisää hyllyä alkoikin jo nousta. Avaimien kanssa oli myös varsinainen säätäminen, erikois-special-sähköavaimet aktivoidaan viikoksi kerrallaan ja tietenkään en onnistunut odottamaan niin kauaa että aktivointi olisi aikuisten-oikeesti onnistunut ekalla kerralla. Niinhän siinä sitten kävi; kun olisin tarvinnut avainta päästäkseni pois vessasta huomasinkin olevani jumissa.
Edellisenä päivänä veneilimme Jessen kanssa Kotkaan palauttamaan Wellamoa. Weltsulla ei ole toistaiseksi kotipaikkaa Helsingissä joten se viihtyy parhaiten Merimuseon setien, Jarnon ja Juhan, hellässä huolenpidossa. Poikkesimme matkalla kurkkaamaan myös Kotka Rankin, oli juu ohutta yläpilveä. Merimuseon oppaalta opimme mitä rankki tarkoittaa, se on viinan valmistuksessa syntyvä oheistuote- eli "haisee kuin rankkitynnyri" lienee ihan osuva ilmaus vaikkapa Kotkan meripäivien aikoihin.
 |
| Haikea luopumisen hetki. Jesse jättää jäähyväisiä Weltsulle. Kuva Minna Koivikko. |
Rankki on vuosi sitten avautunut yleisölle. Se on ollut pitkään suljettu armeijan saari. Luonto oli hyvin vaikuttavaa, tosin hyttysiä olisi joku ystävällinen voinut ruokkia vähän paremmin. Niillä oli selvästi nälkäraivari. Paikalla on edelleen myös sääasema. Oli mukavaa saada kasvot Rankille, radion merisäässä se on muodostunut jo legendaksi. Käykää toki pistäytymässä jos eksytte hoodeille.
 |
| Merimaisema vaan on niin tolkuttoman kaunis. Kuva Minna Koivikko. |
 |
| Kesähessu Jesse vikoja päiviä duunissa. Kyl-lä, meidän yhteistyö jatkuu ilman muuta! Kuva Minna Koivikko. |
Vielä sananen kotkalaisuudesta. Kun tankkasimme Wellamon, juttelin paikallisen bensiksen henkilön kanssa. Hän kertoi ettei Kotkassa kukaan harrasta veneilyä, veneily on osa elämää.
Kotka onkin aito merellinen kaupunki ja merikeskus Vellamo sen ylpeyden aihe. Siellä on nyt muuten hauska näyttely merimiesten tatuoinneista. Sekin kannattaa käydä kurkkaamassa :-) Kuvamanipulaation avulla voi testata miltä tatskat näyttävät omassa nahkassa.
Paluumatka Kotkasta taittui mukavasti kultaisen ankkurin omaavan Kalle Salosen kyydissä. Kiitos Kalle Kultainen <3 Väsynyt meriarkeologi ei ollut ihan parasta matkaseuraa kun välillä piti vähän torkahtaa.
Huomenna jatketaan vielä Hylkysaaren purkamista. Edessä on mieluisa tehtävä palauttaa Saaristolaivaston ensimmäisten alusten osia takaisin Suomenlinnaan. Ne on nostettu merestä 1980-luvun alussa. Kerron niistä lisää jossain toisessa kohtaa, sillä se on ihan oma lukunsa Suomen meriarkeologian historiassa :-D
Minna
Ps. Jussarö II alumiinitikkaista pääsi osa Merimuseon kokoelmiin. Ehkäpä ne jonain päivänä ovat näyttelyssä kertomassa meriarkeologisen tutkimuksen historiasta- jos joku nyt malttaisi tutkia aihetta edes kirjan verran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti