Paluumatkalaisia

On helpompaa puskea rajoja ja suunnata eteenpäin- asioissa ja elämässä yleensäkin. Vaatii malttia ja viisautta tunnustaa tosiasiat ja päästää irti vaikkapa viimeisestä leiripäivästä. Kovat tuulet päättivät jatkua, joten pistimme leirin pakettiin. Keskiviikkona sukellettiin vielä aamupäivä ja lounaan jälkeen aloitettiin purkaminen ja pakkaaminen.

Aamupäivän sukellukset suuntautuivat ykköselle ja kakkoselle ;-) Jussarö I ehdittiin kuvaamaan perusteellisesti ja rullamitat, keltaiset tikut, numerokivet ja skaalatikut oli syytä kerätä talteen. Pyrimme aina siihen ettei toiminnastamme jäisi merkkejä merenpohjaan. Näytteenottokohdat merkitään, mutta muuten tavoite on olla puuttumatta hylyn elämään. Nyt meillä jäi kaksi tehtävää kesken: puunäytteen sahaaminen, jossa pohjaan jäi työkalut ja itse näytepala on pintaan asti poijutettu. Toinen missio on nostetun rakenneosan palauttaminen alkuperäiselle paikalle.

Onneksi meillä on yhteistyökumppaneita ja H2O:n sukeltajat ovat aikeissa hoitaa hommat loppuun heti juhannuksen jälkeen. Kiitos tästä jo etukäteen! Juha & Juha -sukellusparilla jäi kana kynimättä näytepalan kanssa, joten hauskaa että Lauron Juha pääsee H2O lippiksen avulla viimeistelemään kaikista rankimman sahausoperaation!

Vikana sukelluspäivänä Jussarö Kakkosta kuvattiin kahden valovoimaisen valaisijan avulla. Juha ja Pete valaisivat hylkyä Topin kuvatessa. Topi ja Pete ovat todella innostuneita 3D mallintamisesta ja leirin aikana oli jokailtaiset mallinnuskinkerit Maijan byssassa. Niko soluttautui joukkoon ja tyypit pääsivät rauhassa pohtimaan mallinnuksen saloja. Hyvä malli rakennetaan hyvästä kuvamateriaalista ja Itämeren olosuhteissa valoilla on iso merkitys. Odotamme ilolla mallien valmistumista ja samalla suunnittelemme viikonlopun mittaista pow-wowta syssymmälle, jossa voitaisiin mallintaa vaikka läpi yön :-)



Maija on mitä parhain sukellustukialus. Ilman osaavaa ja sitoutunutta miehistöä homma ei kuitenkaan luonnistaisi. Ekku, Eero ja Panu- olette todella tarpeellisia ja hulppeaa kun hylkyhommat jaksaa innostaa teitä. Toivottavasti yhteistyömme jatkuu tulevaisuudessakin. Maija on enemmän kuin sukellustukialus, sillä repertuaariin kuuluu gourmet ruoka ja parhaat löylyt. Toiset osaa nauttia elämästä <3 Kiitos kun kestitte tutkimuksellista kaaosta Maijan kannella.

Leirielämä on äärettömän antoisaa, mutta fyysisesti tosi rankkaa. On tärkeää että ilmapiiri on kannustava ja auttavainen. Mieltäni lämmittää nähdä ympärillä onnellisia kasvoja, palaute leirin onnistumisesta oli hyvin positiivista. Ruotsalaiset kehuivat leirin hyviä etukäteisvalmisteluita. Tämä nauratti eniten, sillä olin aikeissa peruuttaa leirin koska en omasta mielestäni ehtinyt valmistelemaan tarpeeksi :-D

Meriolosuhteissa tilanteet vaihtelevat jatkuvasti ja tärkeintä on pakata mukaan joustava mieli. "Ei ole mitään hätää, koko päivä menee kuitenkin ja asioilla on tapana järjestyä" -leirin asenne kannatteli loppuun asti. Turvallisuus edellä mentiin. Tämän oli havainnoinut myös pitkäaikainen yhteistyökumppanimme Juha Hakala, jonka kanssa ajelimme kahdestaan Wellamolla Baggöseen. Juhalla on vertailumateriaalia monenlaisista sukellustapahtumista, joten tämä palaute otettiin ilolla vastaan. Olin myös helpottunut Juhan kärsivällisyydestä Wellamon köysimiehenä. Tuuli oli kova kun saavuimme Baggöseen ja omat parkkeersustaitoni loppuivat kesken. Onneksi laiturissa oli tilaa harjoitella ja jo viidennellä yrkällä saatiin köydet kiinni. Oppimiskäyrä on näissä hommissa aina sopivan jyrkkä, siksi kait tämä jaksaa koukuttaa vuosi toisensa jälkeen!

Ehkä juuri se on parasta, miten jokainen voi oppia toiselta jotain. Kaikki ovat riittävän isoja myöntämään omat rajat ja valmiita oppimaan toisilta jotain uutta. Taas pukkaa isosti kiitollista mieltä. Vielä kun seikkailemme Jessen kanssa tänään Wellamolla takaisin Suokkiin, alkaa leiri olemaan taputeltu. Lopuksi haluaisin kiittää Päiviä ja Nikoa hikisen urakan hoitamisesta, sillä he purkavat kamat tänään Koken tiloihin ja huoltavat varusteet. Iso pus ja kiitos kaikille leiriläisille ja Jussarön asukkaille, teillä on paratiisi ylläpidettävänä.

Ihan kohta Wellamon moottori pärähtää käyntiin ja keula suuntautuu kohti kotia. Jesse lataa vielä hetken omia akkuja. Olemme tänä kesänä tehneet kenttätöitä kuukauden verran yhdessä ja tänään on vika päivä. On äärettömän fantsua kun samaan ihmiseen on pakattu niin paljon sellaista osaamista jota meriarkeologia tarvitsee. Jesse on ollut kalustovastaava, veneen kuljettaja, valokuvaaja, pakkaaja, purkaja, innovoija, innostaja ja iloinen leirin henki. On vaikea kuvitella leirin onnistumisastetta ilman tätä järjettömän isoa työpanosta. Arvostan isosti ja erityisesti arvostan, kun Jesse kouluttaa minusta turvallista veneenkuljettajaa. Eilen onnistuin lopulta kiinnittämään Wellamon kiitettävällä arvosanalla.

Hyvä meidän jengi!

Tuulee niin että tukka lähtee...

Nyt on sukeltajilla muuten hauikset kipeinä! Sahattiin veden alla läjäpäin dendronäytteitä, jos näiden avulla ei ala syntyä tulosta niin en kyl tiiä miten sitä syntyisi. Näytteitä kuvattiin ja mallinnettiin sekä arkeologisesti että median edustajan Ari Heinilän toimesta. Isoin näyte napattiin näyttävästi puolittamalla kuusimetrinen rakenneosa moottorisahalla. Vesa Saarinen sai kunniatehtävän toimia näytteenottajana, siinä ei turvakengät eikä suojalasit ehtineet kyytiin, kun tamminen pala pistettiin kolmeen osaan. Pienin palasista lähtee Tanskaan analysoitavaksi, loput palautetaan mereen alkuperäiselle paikalle heti kun keli sen sallii.

Vesa käynnistelee moottorisahaa. Kuva Minna Koivikko.

Haaksirikkospesialisti Mikko Huhtamies kirjaimellisesti purjehti paikalle alkuviikosta, omat lapset ja vene mukana. Hän oli tehnyt arkistossa tärkeän havainnon Jussarö II hylystä. Toistaiseksi kyseiselle hylylle on ollut kaksi mahdollista identifiointia- Graf Nikita ja Costant Trader (sorry jos kirjoitusasu ei ole oikein). CT esiintyy pelastettavana asiakirjoissa toisaalla saaristossa, joten GN tulkinta saa lisäpontta. Riikka on innostunut tutkimaan kyseistä hylkyä enemmän, joten tästä on hyvä jatkaa.

Micke ja Mikko ihastelevat rakenneosia. Kuva Minna Koivikko.

Näytepalat dokumentoidaan vielä pinnalla. Työn touhussa Niko ja Päivi. Kuva Minna Koivikko.

Hemmottelukelit loppuivat ja alkoi tuulirakojen ja varotoimenpiteiden vuoro. Ulkokohteille ei ollut turvallista mennä, joten pitäydyimme lounatuulilta suojassa olevalle hylylle eli Jussarö l:lle. Pääsin itsekin sukeltamaan sinne sunnuntaina kahdesti. Herrasmies Ekku oli hyvä sukelluspari, molemmat kirosimme itseksemme ekalla dyykillä pulputtavia maskeja, ja juu, minulla oli vielä harmittava hanskavuoto, mutta saimme silti testattua time lapse- kuvaamista mallia varten.

Lehdistötiedote lähti maailmalle pääkonttorilta http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/tiedotearkisto?Article=6405 Hyvä että sain virkakännykän henkiin, Västra Nylandin toimittaja soitteli heti aamusta. Perjantain lehdessä on juttua tuloillaan. Kivaa että toiminta saa näkyvyyttä, sillä tavoite on kuitenkin toimia hylkyjen puhemiehenä.

Ollaanhan me tehty myös sankaritekoja. Saaren lampaista pienin oli tipahtanut männyn juuressa olevaan kuoppaan, eikä päässyt itse pois. Kuulimme Päivin kanssa lohdutonta bää-ääntä ja pelastimme pienokaisen ahdingosta. Enpä ole aiemmin pidellyt lammasta sylissä, lopulta se turhautui ja rupesi syömään hupparin hihnoja kun yritimme tutkia sen vaurioita. Vapautimme pikku bään ja se kirmasi etsimään äitiään. Happy End!

Meidän arkeen on mahtunut myös juhlaa. Maailman ihanin Kati täytti 50 ja yllätykseksi satamassa oli paatti varustettuna ystävillä, ilmapalloilla ja kuplajuomilla. Taatusti mieleen painuva syntymäpäivä elämyksellisessä maisemassa <3 Kaikilla ihmisillä pitäisi olla tuollaisia ystäviä ja laiva täynnä mitä suloisimpia tyyppejä. Ruotsalaisvahvistukset ovat erityisesti arvostaneet auttavaista ilmapiiriä, näiltä tyypeiltä luonnistaa! Sanna ja Patrik istuivat lähtövalmiudessa kun kolme miestä pikaisesti modasi skaalatikut lyhemmiksi ja porattiinpa niihin vielä reijät kuljetusta varten. Patrik oli tästä hyvin vaikuttunut. Meille muille se taitaa olla oikeastaan itsestään selvää!

Jussarön vanhin asiakas

Laivaloukkuna Jussarö- projektin viimeinen kenttätyörupeama alkoi hyvin suotuisissa olosuhteissa. Torstaina heti aamu kuuden jälkeen irtosivat Emilian köydet Suomenlinnasta ja kiire loppui siihen. Koko viikko menee kuitenkin!
Sekalaista logistikointia vuorokausi ja perjantaina Jussarön Cafe Ön aamiaispöydässä istuu joukko meriarkeologiaan sitoutuneita harrastajia vaihtamassa kokemuksia. Vuosi on mennyt nopeasti ja taas ollaan yhdessä täällä maailman upeimmassa saaristoluonnossa! Tavoitteena dokumentoida ja ajoittaa mahdollisimman monta hylkykokonaisuutta.
Ensimmäiseksi haastateltavaksi valitsimme kölin, jonka viereisestä palasta sahasimme ajoitusnäytteen viime kesänä. Siinä ei ollut tarpeeksi vuosilustoja, joten paikka vaati vielä lisähuomiota. Tämä köli on erityisen ujo, sillä vasta neljäs sukeltajapari löysi sen. Koordinaatit ja viistokaikuluotaaminen eivät juuri auttaneet paikantamisessa.
Kölin etsinnöissä törmättiin kuutisen metriä pitkään rakenneosaan, joka oli itsekseen meren pohjalla. Päätimme nostaa sen tarkempaan dokumentointiin ja näytteenottoa varten. Huomenna on Jussarö-päivä, joten Niko hoitaa dokumentoinnin show-luonteisesti yleisölle avoimella laiturilla. Totesimme kyseessä olevan taatusti Jussarön vanhimman asiakkaan. Anniskeluoikeus on tosin vain vedelle, sillä osa palautetaan mereen ja sitä ei sovi päästää kuivumaan missään välissä.

Näytepala pintautumassa. Kuva Niko Anttiroiko.

Jussarön vanhin asiakas ei ollut ihan vapaaehtoinen, piti köytellä kuljetuksen ajaksi. Kuva Niko Anttiroiko.

Eero, Kati, Ekku ja Minna askartelemassa. Kuva Niko Anttiroiko.

Todistusaineistoa miten tyyntä voi parhaimmillaan olla! Kuva Niko Anttiroiko.



Eero, Ekku, Minna, Juha ja Vesa vasemmalta lueteltuna, alapuolella asiakas. Kuva Niko Anttiroiko.

 

 

Siirtoajossa

Maanantai valkeni sateisena. Sadetta tuijottaa tovin, miettii kastumista, mutta sitten sille on vain antauduttava. Olin parkkeerannut pakettiauton syreenipuskan alle ja märät oksat halusivat myös autoon sisään. Työnsin ne hellästi takaisin ulos ja pysähdyin kodin ulko-ovelle hakemaan sukelluskamoja. Molemmat kädet pysyivät kiinni kantamuksissa kun jalat lähtivät alta. Siinäpä sitten tuijotin hetken sadetta päin ja mietin miten paljon sattui. Luita ei ollut poikki, ruoto nytkähti uuteen asentoon joten seuraamuksia oli odotettavissa. Kamat kyytiin ja rantaan tutkailemaan Wellamoa, jossa oli uuden karhea laturi.

Jesse ja Niko liittyivät seuraan. Pakkasimme Wellamon ja teimme työnjakoa. Happipullon uusiminen, sukelluslaitteiden huolto ja muu akuutti säätäminen jäi Nikolle. Jessen kanssa vietiin Wellamo siirtoajolle kohti Baggötä ja tulevaa "Laivaloukkuna Jussarö" projektia. Maisema oli tasaisen harmaa, Weltsusta puuttuu tutka, joten näkyväisyyden väheneminen sumuisella merellä pikkuisen huoletti.

Tankkaus Barösundissa, sekä vene että miehistö piti huoltaa. Huollosta virtautuneina päätimme käydä Jussarössä mutkan tapaamassa vierasvenesataman pitäjää. Vastaanotto oli lämmin ja saimme juteltua avoinna olevat asiat loppuun. Leirikuume alkoi nostaa päätään.

Soitin Baggön merivartioasemalle ja pyysin virka-apua laituripaikan muodossa. Weltsulle löytyi tilaa laiturista ja äärettömän mukavat merivartijat esittelivät meille asemarakennusta. Vähäksi on vedetty henkilökunta sielläkin, vain kolme miestä pitää pelastamisvalmiutta yllä. Parempi ettei jouduta hankaluuksiin merellä, asemalla muistettiin vielä Wellamon paluumatka Jussaröstä vuonna 2015 kun tulimme heidän hinauksessa asemalle. Siitä Wellamon matka jatkui auton lavalla takaisin Weldmecin telakalle Porvooseen. Ei niin kaunista, eikä kunniakastakaan...

Niko kurvasi pakulla poimimaan meidät kyytiin ja hurjastelimme takaisin kotiinpäin. Aamuinen flippaaminen alkoi tuntua selässä, joten huominen päivä alkaa naprapaatin penkiltä. Automatkan aikana laadin vielä polveilevan leirikirjeen vapaaehtoisille sukeltajille. Jesse sopi Enzon kanssa matkan varrelle treffit Sellon parkkipaikalle. Kuivapuku lähti huoltoon ja meitä kaikkia nauratti tämä omituinen kohtaamispaikka. Se oli kuitenkin logistisesti kaikille helpoin ja puku on huomiseksi taas kunnossa.

Niko droppasi meidät Kauppatorille, josta ehdimme kasin lauttaan. Tulipahan taas päivälle mittaa, oli aika kaikkensa antanut olo. Samaan aikaan lopputiimi tutkailee Dalarössä miten siellä operoidaan, mutta siitä kokemuksesta saavat Riikka ja Päivi avautua ihan itse :-)

Minna

Eheyttävä dyykki

Hangon keikan vika päivä- perjantai- heräsi täydellisen kauniina. Väsynyt tiimimme kömpi aamupalalle ja pohdittiin hetki tulevan päivän tavotteita. Baltacar-projektin päällikkö Riikka vaikutti tyytyväiseltä. Päätimme jatkaa Garpen hylyn kuvaamista, mutta muuttunein roolituksin.

Tankit täyteen hyvää Tvärminnen ilmaa, kamojen pakkaaminen, siivous ja nenät kohti Hankoa. Immi odotteli satamassa Yoldian ja Moka-koiran kanssa. Lisää kamojen roudausta, köydet irti ja merelle. Ensimmäinen etappi Hauensuoli ja dronekuvaus edellisessä kuvauksessa paljastuneesta hylyn osasta.

Onpa voittaja olo, kun kerrankin Suomen olosuhteissa on niin kirkas vesi, että veden läpi erottui ison puulaivan jäänteet Lilla Ankargrundetin rantavedestä. Kyse saattaa olla samasta puulaivasta, jonka peräosa on sukelluspolulla. Jesse manööveerasi kopteria kuin ammattikuvaaja! Ehkä just siksi, sillä tämä multitalentti tyyppi, jota työllistämme kenttäretkille, on ensisijaisesti ammatiltaan kuvaaja :-)

Matka jatkui Garpenille, Yoldia kiinni poijuun ja sukeltajat veteen. Päivi ja Jesse toimivat valaisijoina ja minulla oli onni kuvata hylkyä uudella kameravirityksellä. Tutusta vedenalaiskotelosta on kuoriutunut melkomoinen hämähäkki Cerellan rigauksessa. Jesse on koko viikon parantanut kameran painotusta ja nyt se on enää hitusen negatiivinen.

Jesse lähestyy kameraa. Kuva Minna Koivikko.

Tällainen vähemmän hyvä kuvaaja voi myös onnistua, kun valoissa on osaavat tyypit ja Jesse muistutteli tarkennuksesta säännöllisesti. Garpenin hylky on vaan niin iso, ettei me kolmen vartin sukelluksella saatu aluetta täysin peitottua, mutta kuitenkin tarpeeksi Baltacar projektin tavoitteisiin. Kaikilla oli sukelluksen jälkeen ehjempi olo, eilispäivän ongelmat oli muutettu tärkeäksi kokemukseksi.

Kotimatkalla pysähdyimme vielä hetkeksi viistokaiuttamaan Hauensuolen ympäristöä. Satamaan tullessa mieli musteni vielä öljykalvon vuoksi. Osa siitä oli onneksi haihtunut pois... Pelastuslaitos oli myös yrittänyt sitä siivota, mutta onhan se vaikea rasti. Edes Moka koiralle ei rantavesi maistunut.

Oli aika hajautua. Riikka ja Päivi jatkavat Ruotsiin Baltacar projektin puitteissa. Immi jatkaa Subzone yrityksensä kanssa kenttätöitä ja Jessen kanssa suunnattiin kohti Helsinkiä. Kotiinpaluu oli aika legendaarinen. Helsinki AirShow oli täydessä vauhdissa kun saavuimme Kauppatorille. Istuimme Suomenlinnan lautan yläkannella kun lentonäytöksen viimeiset koneet lensivät suoraan ylitsemme. Toisinaan elämässä on hetkiä jolloin on oikeaan aikaan, oikeassa paikassa!

Kiitos opettavaisesta viikosta kaikille osallisille.
Hauskaa viikonloppua!
Minna

Onnettomuudesta opiksi

Kun tehdään ja sukelletaan paljon, välillä myös sattuu ja tapahtuu. Hankoviikon torstaista tuli se päivä kun asiat eivät menneet niinsanotusti putkeen. Se alkoi kauniina Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla, myrsky oli mennyt ja edessä oli täydellinen merityöpäivä.

Aloitimme päivän tankkaamalla pulloja. Tvärminnen ihana Hanna antoi käyttökoulutuksen kompura-asemalle. Tankit tulivat täyteen ja suuntasimme Itäsatamaan. Lounastaessamme pääsimme todistamaan ympäristöonnettomuutta. Vanhempien brittiherrasmiesten purjeveneen tankkaus epäonnistui; 400 litraa polttoöljyä valui suoraan pilssiin. Sedät säikähtivät ja ryhtyivät tyhjentämään menovettä suoraan mereen. Ei noin, yritimme heitä kieltää. Emme tiedä mitä tapahtui seuraavaksi, mutta illalla palatessamme mereltä oli koko sataman vesiallas öljykalvon peitossa. Soitimme poliisille ja viranomaiset ottivat asiasta hyvin kopin. Hangolle merellinen turismi on erittäin tärkeää ja ympäristöhuoli otetaan tosissaan.

Hyvästelimme Bradin ja Yoldia otti suunnan Hauensuoleen. Jesse ja Päivi kuvasivat dronella uskomattoman upeita kuvia. Kun kuvaussuunta oli etelään, näkyi vain pittoreskia saaristomaisemaa. Kopterin katsellessa pohjoiseen, näkymässä on satama täynnä tuontiautoja. Jatkoimme matkaa kohti seuraavaa hylkykohdetta Garppen- nimistä puista 1800-luvun purjelaivaa.

Jesse oli rigannut lisää kamerakaluston valoja ja olimme suunnitelleet kahden valaisijan tekniikalla 3D mallinnuskuvausta. Jesse, Päivi ja minä olimme todella innoissamme menossa testaamaan uutta viritystä. Poiju oletettuun hylkypaikkaan ja koko tiimi mereen. Saavuimme 12 metrin syvyyteen, eikä hylystä näkynyt merkkiäkään. Pelkkää puhdasta merenpohjaa ja siinä asustavat ziljoona sinisimpukkaa. Oletimme hylyn löytyvän läheltä ja lähdin tekemään kehäetsintää. Ei ensimmäistäkään

 kalikkaa

yhtään missään. Tässä kohtaa saa olla kiitollinen kahvakuulatreeneistä, sillä otin pintautumispoijumme mukaan kun lähdimme explooraamaan kauemmas. Sukeltajan veekäyrä alkoi hissuksiin nousta ja puolen tunnin päästä olimme jo niiin kypsiä etsintöihin, että päätimme lopettaa sukelluksen. Hyvä näin, sillä myöhemmin selvisi että Kyppi-rekisterin viralliset koordinaatit olivat ihan pielessä ja olimme jopa väärän luodon luona. Siinä vaiheessa meitä jo nauratti, mutta tärkeä muistutus koordinaattien merkityksestä.

Seuraavalle sukellukselle olimme entistäkin latautuneempia. Nyt lmmi paikansi poijupainon, johon kiinnitimme pintaan asti tulevan poijun. Garppenin hylky on nyt merkitty seuraaville sukeltajille. Loikkasimme mereen ja löysimme painolta lähtevän opasköyden hylyn luo. Kyseessä on iso kohde, entinen laiva on avautunut kuin herneen palko pitkin pohjaa. Räpylöimme hylyn peräosaan, Päivi asetteli mittatikun hylkyyn, ja aloitimme kuvaamisen. Uimme hylkyä poikittain, Jesse keskellä kameran kanssa ja me valonaiset molemmilla puolilla.

Tällaista tasalaatuisesti valaistua kuvaa saatiin aikaiseksi. Kuva Jesse Jokinen.

Sukelluksen loppupuolella Jesse kääntyi puoleeni ja ilmaisi voivansa huonosti. Kysyin keskeytämmekö sukelluksen. Vastaus oli peukalo ylöspäin. Aloitimme välittömän nousun. Mieli ehti pohtia monia syitä mikä saattoi olla pielessä. Pyysin Jesseä katsomaan minua silmiin, jotta pystyin tarkkailemaan, ettei hän mene tajuttomaksi. Olimme kaikki kolme samassa ryppäässä välivedessä ja teimme turvapysähdystä. Poistuin pintaan sukeltajan tietokoneen näyttäessä viivoja eli lupaa pintautumiseen. Näytin pinnalle merkin, kaikki ok. Jäin seuraamaan Päivin ja Jessen turvapysähdystä ja Jessen olo näytti jo paremmalta.

Pinnassa Riikka ja Immi ottivat tilanteen haltuun. Sokerimehua ja lisähappea, onneksi kävimme juuri DAN sukeltajille suunnatun ensiapukurssin juuri tänä keväänä. Toimintamalli oli valmiina päässä. Mietimme mikä sukelluksessa meni pieleen ja viimeinen teoria tukee useamman pienen asian yhteisvaikutusta. Kyseessä oli todennäköisimmin hiilidioksidimyrkytys, jonka saamista edellytti kuvauksessa tapahtunut hengen pidättäminen, kokokasvomaskin kuollut ilmatila, liian vähäinen ravinto ja levon puute. Pulloissa saattoi olla myös epäpuhdasta ilmaa, sillä tankkasimme pulloja myös polttomoottorikäyttöisellä retkikompuralla.

Jesse oli hetken perästä entisellään. Istuimme puoliltaöin vielä katsomassa päivän videosaalista. Todella hyvää kuvaa saatiin aikaiseksi, tosin hyväkään kuva ei ole niin arvokasta että kenenkään tarvii sen takia tinkiä terveydestään. Siispä kanssasukeltajille opiksi, sukeltakaa hyvin ravittuina, levänneinä ja ennenkaikkea-- muistakaa hengittää <3

Hauensuolen kesäpäivä

Se tuli sittenkin. Kesän kaunein päivä, tiirojen tirskumista, pörriäisiä, katajan tuoksua, kalliopiirroksia ja actionia. Kävimme aamulla paikallisessa rautakaupassa hakemassa valikoiman erilaisia suteja ja läksimme Bradin kanssa testaamaan niitä Kaapelihylkyyn.

Tavoite oli siivota levää pois hylyn rakenteista, jotta mallinnus onnistuisi paremmin. Jos joskus joudun maailmanmestaruuskisoihin hylkysiivouksessa, tulee Brad ehdottomasti olemaan mun tiimissä. Mieshän on varsinainen siivousintoilija :-D Haittapuolena operaatiossa oli kevyt virtaus, joka ei ehtinyt viedä mennessään kaikkea mujua ennen kuvausoperaatiota. Jesse ja Päivi joutuivat pöllypilviin, sorry siitä!

Päivi welhomaisessa maisemassa. Kuva Jesse Jokinen.

Immi kävi sukeltamassa opasköydet läpi. Ne on asennettu jo muutama vuosi sitten ja helpottavat sukeltajien suunnistamista laiturilta eri hylkykohteille. Niitä olisi tässä kohtaa tarjolla kolme. Aiemmin mainitun Kaapelihylyn lisäksi ison puulaivan peräranka polvineen ja pohjatukkineen. Puisen purjelaiva 3d palapelinä, jopa mastot ja keulapuomi löytyvät. Kaikkineen erittäin kiva paikka sukeltaa historiaan. Hauensuolen piirustukset ja uskomaton saaristoluonto kruunaavat kokemuksen.

Merellä liikkuu monenlaisia keksintöjä. Törmäsimme Patrian horisontissa uivaan tankkiin, jota emme kyenneet identifioimaan. Saimme pikaesittelyn valokuvin, kun koekäyttäjät tupsahtivat hetkeksi ihailemaan Hauensuolen piirroksia. Hauskinta oli tietenkin tavata heidän tuttu venekuski Harri, joka asianmukaisesti väisti sukeltajan A-lippua. Merellä liikkuu keksintöjen lisäksi myös kivoja ihmisiä!

Säätiedot lupaavat seuraavaksi myrskyä ja mylvintää. Huomenna taitaa tulla tauko sukeltamisesta, mutta loppuviikosta jatketaan.

Lämpimiä terveisiä peruskallion päältä!

Hauensuoli kuvattuna kohti etelää. Kuvaaja Jesse Jokinen.

Minna

Nopeita muuvsseja...

Kevät on hurahtanut tiimiläisten elämänmuutosten keskellä; yksi meni naimisiin, yksi särki tassunsa ja yksi tohtoroitui- ekana meriarkeologiasta Suomessa. Niinpä on ihme kun löytää itsensä taas veden alta sukeltamasta lähes täysissä sielun ja ruumiin tunnoissa.

Eilen aamulla istuimme Suokissa Jessen kanssa Wellamoon, suuntana Hanko. Päästiin Kustaanmiekkaan kun huomattiin ettei akut lataudu. Tapahtui ns. UU-käännös ja ihan koko päivä ajateltiin uusiksi. Weltsu pääsi Hopeasalmen telakalle odottamaan uutta laturia ja me survouduimme kamojen kanssa Päivin ja Bradin seuraksi pakettiautoon.

Sitten vaan radioon soimaan "Hankoon, Helsinkiä pakoon..." Riikka kävi poimimassa Cerellasta meidän uuteen uskoon rigatun ja huolletun kamerakaluston ja majoitti meidät Tvärminnen eläintieteelliselle asemalle. Kohtasimme Hangossa Immi Wallinin Yoldia aluksella ja suuntasimme kohti sumuista ja sateista Hauensuolta.

Australialainen vahvistuksemme Brad Duncan oli edelleen liekeissä kaikesta näkemästään. Me muutkin näimme tutun maiseman eri linssien läpi. Vähemmän tuttu oli Kaapelihylky, 1600-luvun purjealus, jota on 1970-luvulla tutkittu arkeologisilla kaivauksilla.



Sitten sukellus hyiseen mereen. Jesse pääsi käyttämään kuvaajan lahjojaan uuden kameravirityksen kanssa ja minä sain olla valovoimana. Nyt kameraan saa kiinni jopa neljä valoa, joten lisävalaisijan rooli on vähän erilainen. Uimme hylkyä poikittain edes takaisin tavoitteena saada kattava otos 3D mallinnusta varten. Illan mallinnusoperaatio tosin ei tuottanut vielä tulosta, joten on epäselvää miten työ lopulta onnistui.

Kameran testausta kahdella valolla. Kuva Jessestä kuvaamassa on otettu GoPro kameralla, joka oli kiinni Minnan maskissa.



Minna ja Jesse sukelluksen jälkeinen hartaushetki, vielä pitäisi purkaa laitteet... Kuva Riikka Alvik.



Yoldialla takaisin Hankoon, paikallista pizzaa ja kaupan kautta Tvärminneen. Ajelimme autoilla peräkkäin ja kuolimme kaikki nauruun kun edellä ajavat arkeologit päätyivät navigaattorin avulla hautausmaan portille. Ammattitauti, mutta Bradin ilo oli liikuttava- hän pomppasi ulos autosta ottamaan vielä vähän lisää valokuvia.

Tänään jatketaan samaisen Baltacar projektin puitteissa! Pitäkää peukkuja että tekniikka pelaa <3

Minna