Laivaloukkuna Jussarö- projektin viimeinen kenttätyörupeama alkoi hyvin suotuisissa olosuhteissa. Torstaina heti aamu kuuden jälkeen irtosivat Emilian köydet Suomenlinnasta ja kiire loppui siihen. Koko viikko menee kuitenkin!
Sekalaista logistikointia vuorokausi ja perjantaina Jussarön Cafe Ön aamiaispöydässä istuu joukko meriarkeologiaan sitoutuneita harrastajia vaihtamassa kokemuksia. Vuosi on mennyt nopeasti ja taas ollaan yhdessä täällä maailman upeimmassa saaristoluonnossa! Tavoitteena dokumentoida ja ajoittaa mahdollisimman monta hylkykokonaisuutta.
Ensimmäiseksi haastateltavaksi valitsimme kölin, jonka viereisestä palasta sahasimme ajoitusnäytteen viime kesänä. Siinä ei ollut tarpeeksi vuosilustoja, joten paikka vaati vielä lisähuomiota. Tämä köli on erityisen ujo, sillä vasta neljäs sukeltajapari löysi sen. Koordinaatit ja viistokaikuluotaaminen eivät juuri auttaneet paikantamisessa.
Kölin etsinnöissä törmättiin kuutisen metriä pitkään rakenneosaan, joka oli itsekseen meren pohjalla. Päätimme nostaa sen tarkempaan dokumentointiin ja näytteenottoa varten. Huomenna on Jussarö-päivä, joten Niko hoitaa dokumentoinnin show-luonteisesti yleisölle avoimella laiturilla. Totesimme kyseessä olevan taatusti Jussarön vanhimman asiakkaan. Anniskeluoikeus on tosin vain vedelle, sillä osa palautetaan mereen ja sitä ei sovi päästää kuivumaan missään välissä.
 |
| Näytepala pintautumassa. Kuva Niko Anttiroiko. |
 |
| Jussarön vanhin asiakas ei ollut ihan vapaaehtoinen, piti köytellä kuljetuksen ajaksi. Kuva Niko Anttiroiko. |
 |
| Eero, Kati, Ekku ja Minna askartelemassa. Kuva Niko Anttiroiko. |
 |
| Todistusaineistoa miten tyyntä voi parhaimmillaan olla! Kuva Niko Anttiroiko. |
 |
Eero, Ekku, Minna, Juha ja Vesa vasemmalta lueteltuna, alapuolella asiakas. Kuva Niko Anttiroiko.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti