sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Hei hei Hylkysaari!


Luopumista Hylkysaaresta on tehty NIIN kauan että on melkein mahdotonta uskoa että ovi meni nyt toistaiseksi lopullisesti kiinni. Pallo on nyt Senaatilla. Toivottavasti uutta innovatiivista toimintaa löytyisi näihin hienoihin tiloihin. Paikat kaipaavat uutta isäntää ja reipasta remontointia.

Meriarkeologinen toiminta muutti Hylkysaareen 1970-luvun lopulla ja vuosien varrella paikalle kertyi monenlaista aarretta. Joskus on vain osattava päästää asioista irti jotta jotain uutta voisi tapahtua. Nyt on sen aika Hylkysaaren kohdalla.

Kokonaisuuden purkutalkoot kestivät kauan, siirtyihän Merimuseo Kotkaan jo 2007. Viimeisten joukossa muutti vedenalainen konservointi uuteen kokoelmakeskukseen Hakkilaan, johon sille on suunniteltu loistavat toimitilat yhdessä muun Kansallismuseon konservointitoiminnan kanssa. 

Meriarkeologiselle kalustolle ei löytynyt järkevää tilaa rannikolta, joten lopulta Kokeen muuttaminen yhdessä konservaattoreiden kanssa oli nopea järkiratkaisu. Koeponnistimme jo Koken toimivuuden perjantaina iltapäivällä pakatessamme ensi viikon Kokkolan keikkaa varten.

Iso kiitos muuttoprojektiin osallistuneille. Erityisesti Jesse ja Päivi olivat hyvin valovoimaisia välillä epätoivoseltakin tuntuneen urakan keskellä <3

Sitten vaan kohti uusia seikkailuja!

Minna




Jesse ja Päivi ihmettelevät tyhjiä tiloja. Kuva Minna Koivikko.

Verstaassakaan ei ollut enää edes pölyä. Kuva Minna Koivikko.

Ovi kiinni ja uusille ideoille tilaa. Löysin pihalta muovisen meritähden. Toivottavasti se siivittää Hylkysaaren uuteen merelliseen nousuun. Kuva Minna Koivikko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti