tiistai 5. heinäkuuta 2016

Sukellus oluttynnyriin

Päivän ensimmäisenä missiona oli Törsörenin saaren luoteisrannikolle uponneen purjelaivan videokuvaus. Tuuli oli aamupäivän kuluessa noussut kymmeneen metriin sekunnissa ja sekä ankkuroituminen että veteen meno (ja etenkin ylös könyäminen) arveluttivat. Hytkyttyämme hetken valkovaahtoisessa aallokossa päätimme luopua suunnitelmasta - ja kehittää sen tilalle uuden. Niinpä Jouni siirtyi navigoimaan meidät suojaisempien väylien ja sulkujen kautta Åkö strömmenin salmeen, josta lähdimme etsimään osittain tuhoutuneen tuntemattoman hylyn jäännöksiä.

Kaislikoituneen, sumusateisen salmen rantaa pilkuttivat lumpeet, ulpukat, vesilinnut ja kesämökit. Itämeren vihreistä vivahteista ei ollut tietoakaan, vaan meri kuohui veneen potkureissa ruskeana kuin kalja. Päässä alkoi välittömästi pimputtaa virolaisen PS Troikan biisi, jossa meren muuttuessa olueksi laulaja lupaa itse muuttua delfiiniksi - ja meren muuttuessa viinaksi vastaavasti sukellusveneeksi.
Kaljankeltaista tai ei, koordinaatit esille ja ei kun oluttynnyriin! Hypättyäni paljastui, että Åkö strömmen olikin tynnyri täynnä suodattamatonta olutta: sameaa niin, että käteni suoraksi ojentaessani en nähnyt enää edes sormiani. Kun silmistä ja lampuista ei hylyn etsinnöissä ollut juuri hyötyä, parhaimmaksi metodiksi osoittautui vanha kunnon käsikopelo. Virkistävän rantalillikkoräpiköinnin lomassa törmäsin ensitöikseni neljään sakasta nousevaan kivenmurikkaan. Juuri kun olin luovuttamassa ja kääntymässä takaisin, tunsin sen räpylöissäni.
Niin. Siinä se hylky nyt oli. Taputtelin ja silittelin kaaria urakalla vakuuttuakseni, että olin löytänyt kohteelle. Kyllä. No, entä nyt? Olosuhteet eivät millään muotoa suosineet videokuvausta, 3D-mallinnosta tai ylipäänsä oikeastaan juuri mitään. Siis sijainnin tarkistus, koordinaatit ja äkkiä ylös. En missään vaiheessa onnistunut näkemään hylystä edes vilausta.
En kuitenkaan muuttunut matkalla delfiiniksi, enkä sukellusveneeksi, mitä pidettäneen ihan hyvänä juttuna. Ehkä se johtui siitä, etten  kokokasvomaskin läpi saanut koskaan maistettua itse oluttynnyrin sisältöä. Kiipeiltyäni takaisin veneen kannelle Jouni lähti ajamaan meitä kohti museota, kuivatushuonetta, saunaa, iltapalaa sekä huomista uutta yritystä.


tyrskyisin terveisin, Päivi



Lähestymme Palman sulkua joka on rakennettu 1960-luvulla erottamaan makean veden alue merestä.

Narusta vetämällä aukeaa luukku.



Padon sisällä on jännä olla.

Päivi tutkailee rakenteita.

Opastaulut neuvovat sulun käytössä..
Åkö strömmenin hylkyalue.
 



Jaahas. Päivi ekana ja vikana vedessä!
Näkyväisyysolosuhteet vastasivat oluttynnyriin tupsahtamista. Mitn ei nää!

Ilman Jounin paikallistuntemusta me oltaisiin oltu NIIIIN hukassa.





Paluu lähtöpisteeseen, kas puvusta kuoritui ihan Riikan näköinen Riikka!

Pehmeä, lämmin ja KUIVA paita päälle!
Kuvat ja kuvatekstit Minna Koivikko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti