Maanantaina meidän kolmen naisen tehotiimi siirtyi Kokkolaan. On pakko tunnustaa, että Pohjanlahti on jäänyt hieman tuntemattomaksi ihmemaaksi, mutta viime vuoden kenttäreissu Kokkolan ja Luodon ihmeelliseen (ja hyvin kivikkoiseen) saaristoon oli todella mielenpainuva reissu ja sovimme silloin Keski-Pohjanmaan maakuntamuseon moniosaajan, konservaattori Jouni Mustosen kanssa, että jatketaan meriarkeologian kenttätöitä ja saariston inventointia yhdessä myös tänä kesänä. Viime vuonna mukanamme oli myös dokumentaristi Eero Mäenpää, joka on myös aktiivisesti tutkinut alueen merihistoriaa ja merellistä kulttuuriperintöä ja tehnyt aiheesta dokumenttejakin. Keskiviikkona hänenkin on tarkoitus liittyä joukkoomme ja siirrymme avomerikohteisiin, mikäli tuo tuuli tuosta tyyntyisi. Se voi kyllä jäädä haaveeksi, mutta töitä riittää suojaisemmillakin kohteilla.
Miksi sitten olemme täällä? Kokkola oli aikanaan Pohjanlahden laivanrakennuksen keskusalue. Täältä tunnetaan laivanrakennuspaikkoja ainakin 1600-luvulta saakka. Kokkola ja monet muut Pohjanmaan kaupungit olivat tärkeitä satamapaikkoja, mutta vedet ovat suorastaan pirullisen karikkoisia eikä edelleen noin 6-8 mm vuosivauhtia jatkuva maankohoaminen helpota asiaa. Ei voi muuta kuin ihmetellä Jounin ja Eeron paikallisvesien tuntemusta, jos itse lähtisimme seikkailemaan tänne veneellä päätyisimme todennäköisesti kiville alta aikayksikön. Viime kesänä kävimme katsastamassa Luodon Koppargrundetin, jonka rantakivikosta löytynyt 1700-luvulle ajoittuvaa esineistöä, kuten rahoja, liitupiippuja, lusikoita ja vaatteiden hakasia. Koppargrundetin kivikoista löytyy myös edelleen kattotiilen palasia, jotka ovat mitä ilmeisimmin peräisin haaksirikkoutuneesta laivasta. Jo vuosikymmeniä sitten ilmestyneessä Pedersöre - lehdessä julkaistiin traaginen tarina: Isovihan aikana (1713-1721) Pohjanmaalta lähti ihmisiä Ruotsiin sodan kauheuksia pakoon. Venäläiset olivat miehittäneet Suomen, ja taloja ryöstettiin ja poltettiin erityisesti Pohjanmaalla. Sodan ja miehityksen päätyttyä ihmiset halusivat palata kotiin, mutta joidenkin osalta tämä ei toteutunut. Luodon Koppargrundetille haaksirikkoutui alus, jonka jäänteet paikalliset hylkeenpyytäjät löysivät vuonna 1723 mukaan lukien neljä vainajaa. Kyseessä oli ilmeisesti torniolaisen raatimies Bjurmanin alus, joka oli kattotiililastissa. Kattotiiliä ja hylyn osia löytyi meren pohjasta myös meidän viime kesän reissulla. Käynti syrjäisellä luodolla oli koskettava. Saarelta löytyneiden esineiden alkuperää ei voi sadan prosentin varmuudella todentaa, mutta on paljolti mahdollista että asiakirjalähteet ja arkeologiset todisteet kuuluvat samaan tarinaan. Voi vain kuvitella miten hirveää olisi ajaa karille ja jäädä kiinni syrjäiselle ulkoluodolle marraskuussa vailla mitään toivoa toisten alusten tai kalastajien kohtaamisesta. Tarinassa on vielä täydennettävää ja inventointia jatketaan mm. Köbersgrundetilla ja Koppargrundetin pohjoispuolella. Köbersgrundetiltakin on löytynyt mahdollisesti samaan kokonaisuuteen kuuluvia esineitä. Miten ne ovat päätyneet usean kilometrin päähän toisesta löytöpaikasta on vielä epäselvää.
Koppargrundetilla tapahtunut onnettomuus ei todellakaan ole ainoa, alue on täynnä hylkyjä ja niiden osia sekä muita muistoja alueen merellisestä historiasta. Tankarin majakkasaari on todella upea ja edelleen erittäin tarpeellinen. Täällä olisi töitä niin vuosikymmeniksi vaikka kuinka monelle meriarkeologille. On tosi hienoa olla mukana inventoimassa ja tutkimassa tätä aluetta ja tehdä yhteistyötä innostuneiden ja osaavien ihmisten kanssa, jotka tuntevat paikallisen historian ja myös nämä karikkoiset vedet ja ihan käsittämättömän kapeat väylät. Suuret kiitokset Jounille tästä päivästä, aika hurjasta kelistä huolimatta päästiin kuitenkin merelle ja nähtiin aika ihmeellisiä paikkoja, kuten Palman sulku, jonka jälkeen merivesi muuttuukin makeaksi vedeksi. Vesi oli omituisen ruskeaa - vastaavan väristä voisi löytyä vaikka oluttuopista tai ehkä pikemminkin sahtitynnyristä...siitä lisää Päivin kirjoituksessa!
- Riikka
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti