Päivän ensimmäisenä missiona oli Törsörenin saaren
luoteisrannikolle uponneen purjelaivan videokuvaus. Tuuli oli aamupäivän kuluessa
noussut kymmeneen metriin sekunnissa ja sekä ankkuroituminen että veteen meno
(ja etenkin ylös könyäminen) arveluttivat. Hytkyttyämme hetken valkovaahtoisessa aallokossa
päätimme luopua suunnitelmasta - ja kehittää sen tilalle uuden. Niinpä Jouni siirtyi
navigoimaan meidät suojaisempien väylien ja sulkujen kautta Åkö strömmenin
salmeen, josta lähdimme etsimään osittain tuhoutuneen tuntemattoman hylyn jäännöksiä.
Kaislikoituneen, sumusateisen salmen rantaa pilkuttivat
lumpeet, ulpukat, vesilinnut ja kesämökit. Itämeren vihreistä vivahteista ei ollut
tietoakaan, vaan meri kuohui veneen potkureissa ruskeana kuin kalja. Päässä
alkoi välittömästi pimputtaa virolaisen PS Troikan biisi, jossa meren
muuttuessa olueksi laulaja lupaa itse muuttua delfiiniksi - ja meren muuttuessa
viinaksi vastaavasti sukellusveneeksi.
Kaljankeltaista tai ei, koordinaatit esille ja ei kun oluttynnyriin!
Hypättyäni paljastui, että Åkö strömmen olikin tynnyri täynnä suodattamatonta olutta: sameaa niin, että käteni suoraksi ojentaessani en nähnyt enää edes sormiani. Kun
silmistä ja lampuista ei hylyn etsinnöissä ollut juuri hyötyä, parhaimmaksi metodiksi
osoittautui vanha kunnon käsikopelo. Virkistävän rantalillikkoräpiköinnin lomassa
törmäsin ensitöikseni neljään sakasta nousevaan kivenmurikkaan. Juuri kun olin luovuttamassa ja kääntymässä
takaisin, tunsin sen räpylöissäni.
Niin. Siinä se hylky nyt oli. Taputtelin ja silittelin kaaria
urakalla vakuuttuakseni, että olin löytänyt kohteelle. Kyllä. No, entä nyt?
Olosuhteet eivät millään muotoa suosineet videokuvausta, 3D-mallinnosta tai ylipäänsä oikeastaan juuri mitään. Siis
sijainnin tarkistus, koordinaatit ja äkkiä ylös. En missään vaiheessa onnistunut
näkemään hylystä edes vilausta.
En kuitenkaan muuttunut matkalla delfiiniksi, enkä sukellusveneeksi, mitä pidettäneen ihan hyvänä juttuna. Ehkä se johtui siitä, etten kokokasvomaskin
läpi saanut koskaan maistettua itse oluttynnyrin sisältöä. Kiipeiltyäni takaisin veneen kannelle
Jouni lähti ajamaan meitä kohti museota, kuivatushuonetta, saunaa, iltapalaa
sekä huomista uutta yritystä.
tyrskyisin terveisin, Päivi
 | 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti